Joulukuinen mökkipäivä

Kirjoitettu 4. Joulukuu, 2008 - marlakos - aihe Koti/Mökki/Puutarha, Yleinen

mokki-web.jpg
Alimmaisessa kuvassa on saunarakennus, saunakamari, liiteri ja pieni varasto. Kaikki rakennukset on tarkoitus maalata huvimajan värisävyyn. Ensi kesänä pitäisi alkaa ikkunaremontti - saa sitten nähdä millainen työmaa siitä kehkeytyy. Tässä nyt kerätään voimia muutaman kuukauden verran jotta jaksetaan taas kesä remontoida :).

img_9937-2-web.jpg

Koko päivä on oltu liikenteessä. Aamulla aikaisin ajelimme sumussa ja tuhnussa Lahteen, jossa kävimme muutamissa kaupoissa jouluostoksilla. Liekö syy säässä, kun kaupoissa oli väljää ainakin aamupäivällä ei mitään ostoshurmosta ollut havaittavissa. Olisihan siellä kaupoissa mennyt aikaa enemmänkin, vaikka kuinka, mutta kun valoisana aikana piti ehtiä pyörähtää mökilläkin ei tavaranpaljoutta ehtinyt jäädä ihastelemaan.

Ostosten lomassa haukkasimme pikaruokaa eli hampurilaiset ja ennen mökin suuntaan lähtöämme kävin vielä Terrassa ja Plantagenissa. Siinä on kaksi kauppaa joista en pääse ulos aina jotain ostamatta. Tällä kertaa ostoskorissa oli mm. kynttilöitä, joulunpunaisia ruukkuja, hurrikaanilyhty ja siihen valosarja ja taisin ostaa kukkivan jouluruusunkin - taas.

Jouluruusuja minulla on nyt vaikka kuinka paljon ja olisikin syytä lopettaa niiden ostaminen. Mökillä jouluruusut ovat ulkona puutarhassa ja niissä nuppuja ihan reilusti. Akvaariossa on kaksi joista toisessa pari nuppua. Nyt sitten tämä uusin kukkiva ihanuus - saapa nähdä miten se menestyy sisätiloissa ja saanko sen kukkimaan kaikki lupaavalta näyttävät nuppunsa. Tässä kukkivassa yksilössä oli infolappu kukinta-ajasta jne. Sen mukaan sen pitäisi kukkia reilusti ja pitkään XI - III! Uskoisiko tuota? No - sehän nähdään pian.

Mökki näytti yksinäiseltä ja kylmältä siellä lumen keskellä. Huvimaja ikkunaluukkuineen odottaa ilmiselvästi uutta kevättä ja ihania kesäpäiviä. Kovin kauan emme siellä viihtyneet tällä kerralla, siellä kun on vedet poikki talven ajan, suojat piippujen päällä ja lämmöt pois päältä. Saimme kuitenkin hoidettua asiamme eli toimitettua joulupaketit mökkinaapureille ja yllätys yllätys, istutin vielä muutaman saunakammariin unohtuneen kukkasipulinkin.

Huomenna täällä on markkinapäivä. Jospa tuo sää ei herkeäisi ihan hirveäksi voisi siellä käydä katsomassa josko sieltä löytyisi kunnollisia kauralyhteitä tai muuta jouluun sopivaa rekvisiittaa.

Imatran kirkkoherra

Kirjoitettu 12. Marraskuu, 2008 - marlakos - aihe Yhteiskunta, Ihmissuhteet, Yleinen

Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa. Kuten nyt tämä kirkkoherran tapaus. Mitä itselleni toivoisin on ymmärrys - kyky ymmärtää näitä nykyajan villityksiä. Homot, lesbot, transut jne. ja sitten nuo diagnosoidut vääränlaiseen ulkokuoreen syntyneet sielut.

Kirkon aktiivijäsenellä, kirkkoherralla, täytyy olla vahva usko asiansa oikeutukseen ja hirvittävä itsetunto kun rohkenee tällaisen asian julkaista. Tietäähän sen tyhmempikin että meidän kirkkomme ei hyväksy erilaisuutta (naispappeusasiakin aktivoituu vuodesta toiseen vaikka on jo vanha asia), media käy kuin haaskan kimppuun ja keskustelupalstat saavat taas pohdintaa pitkäksi aikaa. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa siellä tullaan käymään aiheesta suurelta osin epäasiallista keskustelua jossa ei sanoja säästellä. Media ottaa tästä asiasta kaiken mitä on otettavissa ja seurakuntalaisillakin on aiheesta mielipiteitä vähän joka suuntaan. Kysymystä tullaan pohtimaan vielä pitkään; voiko kirkkoherra jatkaa tehtävässään? Jos ei - miksi?

Omalta osaltani sanoisin, että niin kauan kun em. tapaukset eivät liity elämääni millään tavalla minun on ne helppo hyväksyä kaikkinensa. Mielestäni on aivan sama mitä ihmiset omalla elämällään tekevät, kun se pysyy lain ja järjestyksen piirissä. Suon heille heidän pikku omituisuutensa, edellyttäen että he myös sallivat minun elää elämääni omalla tavallani.

Mutta jos minulta kysytään ymmärränkö em. erilaisuutta, se onkin vaikea kysymys. Voisin tietysti sanoa toki kyllä - kyllä ymmärränhän minä, mutta sisimmässäni en ymmärrä. Hyväksyn pakon edessä, mutta en ymmärrä. Olen pahoillani.

Puuttumatta lähemmin aiheen herättämän filosofisen tai uskonnollisen aatemaailman “totuuksiin” toivon vilpittömästi tälle kirkkoherralle kaikkea hyvää ja voimia kestää mahdolliset tulevat vastoinkäymiset ja paineet sekä kirkon että yhteiskunnan taholta.

Kiusatut nuoret

Kirjoitettu 6. Marraskuu, 2008 - marlakos - aihe Yhteiskunta, Ystävät, Yleinen

silta-450-snow-web.jpg

Eilisen 45 minuuttia ohjelman aihe oli ahdistava. Se herätti paljon ajatuksia puoleen jos toiseenkin. Sekä Jokelan että Kauhajoen tapahtumien pohdinnassa on tekijöiden vanhempien ja muiden läheisten koko elämän kestävä taakka ja tuska jäänyt vähemmälle huomiolle. On ollut kiire tuomita ja nimetä syylliset. Ohjelma sai todella ajattelemaan. Lapsensa em. tavalla menettäneiden vanhempien tuska tuntui siirtyvän kuvaruudulta olohuoneeseemme. Niin tavallinen suomalainen perhe!

Kun esim. tavallisen perheen tavallista älykkäämpi tai muulla tavalla keskivertomassasta poikkeavasta lapsesta tulee koulukiusattu yksinäinen ja ulkopuolinen - kenen silloin on syy. Kotona on vaikea löytää vastauksia kysymyksiin miksi, miksi kukaan ei halua olla kanssani tai miksi minua aina tönitään, pilkataan ja vähätellään. En tiedä mitä itse vastaavassa tilanteessa tekisin. Luulen, että vanhempien on vaikea, suorastaan mahdotonta, etsiä ja löytää kavereita lapselleen, varsinkin tapauksissa joissa kiusaaminen mennyt jo liian pitkälle.

Tekisi mieleni sanoa että tässä koulukiusaamisasiassa koulu ja opettajat ovat avainasemassa. Koulujen ilmapiiriä kritisoidaan joissakin kirjoituksissa rankasti. Siellähän se näkyy ensimmäisenä. Koulun ja opettajien olisi ehdottamasti puututtava haivaitsemiinsa kiusaamistapauksiin heti alkuunsa. Siis siinä vaiheessa jolloin nykykäytännön mukaisesti asiaa on vielä helppo vähätellä. Opettajissa ja alan ihmisissä on monenlaisia persoonallisuuksia. Joistakin ei kerta kaikkiaan ole auttajiksi vaikeissa tilanteissa. Kaikki eivät todellakaan ole sivusta katsoenkaan oikein ajan tasalla tai joskus voisi sanoa että ammatinvalinta ei ole osunut kohdalleen. Auktoriteetin puute on nykyaikaa ja kun opettajalla ei ole arvovaltaa oppilaiden silmissä häneltä puuttuu kyky vaikuttaa. Kannatan ehdottomasti alan ammatti-ihmisiä koulujen avuksi.

Miksi ja miten niin monet nuoret siirtyvät kiusaajan puolelle? Kiusaajan suhteen kodin ja koulun rakentavalla yhteistyöllä voisi saada paljon hyvää aikaan. Vai ollaanko tässä kohden taas liian helposti vähättelylinjalla? Voisiko ajatella, että kiusaajalla on loppupeleissä enemmän ongelmia ja avun tarvetta kuin kiusatulla?

Joka tapauksessa näitä rankasti kiusattuja nuoria on enemmän kuin arvaammekaan. Koti ja koulu ovat voimattomia tämän ilmiön edessä ja valitettavasti myös ammattiauttajat saattavat joskus vähätellä lapsen/nuoren henkistä kärsimystä. Kuitenkin myönnetään että asiantuntijoiden mukaan pitkäkestoinen syrjintä, pilkkaaminen ja vähättely eivät voi olla vaikuttamatta nuoren henkiseen kehitykseen. Se kasvattaa ihmisvihaa ja aggressiivisuutta ja lopulta pilaa kiusatun koko elämän. Se ei voine olla noiden kiusaajien päämäärä?

Sanovat että meillä taloudellisesti ankarat ajat edessä. Mihin suuntaan se vie yhteiskuntaa näkyy vasta vuosien kuluttua. Lasten ja nuorten tilanne on huolestuttava ja erittäin vaikeasti hoidettavissa yhteiskunnan ja yksilönkin osalta.Tässä ei voi unohtaa että usein myös kiusatun koko perhe kärsii. Pikaista parannusta ei kiusaamiseen sen kummemmin kuin perheiden hyvinvointiinkaan ole odotettavissa. Ja joissakin tapauksissa ollaan jo myöhässä. Pahasti.

Pitäisikö nostaa henkiset arvot taas kunniaan ja alkaa kantaa vastuuta lähimmäisistä? Niin - jotain pitäisi tehdä, mutta mitä.

Linkkejä keskusteluihin: perhe.fi ja tukiasema.net

Äänestyspäivä

Kirjoitettu 26. Lokakuu, 2008 - marlakos - aihe Blogimaailma, TV/Radio/Media, Yleinen

Tällä kertaa äänestäminen oli tosi vaikeaa. En tunne vielä tämän pikkukaupungin “tapoja” enkä esim. ehdolla olevia ihmisiä. Vaalikoneet on nyt mitä on - ehkä sieltä jotain selkoa saisi jos osaisi lukea. Joka tapauksessa olen äänestänyt - naista - ja ehkä lähivuosina on näkyvissä myös näiden vaalien, toivottavasti positiivinen, vaikutus kaupunkimme kehittämiseen. Se jää nähtäväksi. Illalla täytyy katsoa vaalivalvojaisia, aihe kiinnostaa, kieltämättä.

Suomen BB talosta poistunut Munya on palannut Etelä Afriikan BB-taloon ja meno siellä näyttää todella erilaiselta kuin meillä. Kadehdin tuota uima-allasta! Tämä vaihtokaveri oli todella positiivisella tavalla yllättävä - kerta kaikkiaan fiksu ja miellyttävä rotunsa edustaja. Oikein tykästyin kaveriin. Tässä linkki Etelä Afrikan BB-taloon.

Sateinen harmaa päivä, mutta eipä anneta sen masentaa. Vieraita on tulossa joten palaan asiaan myöhemmin.

Käykää ihmiset äänestämässä!

PS. Se piti vielä sanoa, että piruttaa tämä kesäajan kanssa pelleily!

Ja vielä. Mainasi unohtua: Vintin blogista koppasin tämän linkin. Mitä mieltä olet ikääntymisestä - voit nimittäin itse olla jonakin päivänä kirjoituksen äidin tai tyttären asemassa!

Hautausmaalla

Kirjoitettu 17. Lokakuu, 2008 - marlakos - aihe Yhteiskunta, Minä, Yleinen

pb040325-450-web.jpg

Kun tässä on päässyt valittamisen makuun täytyy pyrkaa mieltä tässäkin asiassa. Kävin nimittäin jokin aika sitten haustausmaalla. Kesäkukat olivat siellä vielä ihan hyvässä kunnossa. Kaiken huippu oli, että istuttamistani kolmesta komeasta kukasta yksi oli kaivettu pois ja paikalle oli laitettu ruma kuihtunut ja surkeannäköinen kasvi. Käsittämättömän röyhkeätä käytöstä. Kuinka joku kehtaa laittaa läheisensä haudalle varastettuja kukkia?

Olenhan minä kuullut aiemmin että haustausmailla varastetaan kaikki minkä suurin piirtein helpohkosti saa irti. Kukkamaljakot ja esim. enkelifikuurit puhumattakaan lyhdyistä tai kynttilöistä. Kun moinen sattuu omalle kohdalle se tuntuu tosi pahalle.

Nuorisoa on helppo syyllistää vastaavanlaisista teoista, mutta tässä kyllä täytyy olla ihan aikuisten ihmisten asialla. Käsittääkseni murkkuikäiset tai nuoret aikuisetkaan eivät hautausmailla kulje. Kuvittelisin että se on lähemmäs keski-ikäisten ja vanhempien ihmisten “harrastus”. Joka tapauksessa surullinen oire aikamme moraalittomuudesta - tämäkin.

YouTube: Kari Tapio - Mun sydämeni tänne jää

Keijunmekko

Kirjoitettu 13. Lokakuu, 2008 - marlakos - aihe Mökkielämää, Kukat, Koti/Mökki/Puutarha, Yleinen

 img_7967-450-web.jpg

img_7969450-web.jpg

Keijunmekko on kesäkukka joka minun on joka kesä saatava. Se on uskomattoman sitkeä kasvi ja kun se alkaa kukintansa se jatkuu pakkasiin saakka.

Tänä vuonna, alkukesästä,  hankin komean taimen. Ajattelin että saan upean, näyttävän  kukkapylvään loppukesäksi se kun alkaa kukintansa aika myöhään.  Sitten tuli ne alkukesän hallayöt ja vesisateet. Kasvi oli välillä oman onnensa varassa mökillä, ulkona.Ja siinähän kävi niin että kun erään matkan jälkeen tulimme mökille Keijunmekkoni oli siellä henkihieverissään, hukkumassa ruukkuun kerääntyneeseen veteen.

Se oli surkean näköinen ja puolet koko kasvista, jos ei enemmänkin, piti karsia ja yrittää saada jäljelle jäänyt osa virkoamaan. Lämpö ja aurinkoa olisivat olleet suureksi avuksi tässä toimenpiteessä, mutta ne olivat enemmän satunnaisia ilmiöitä kesän aikana. Kasvi virkosi ja aloitti uuden kasvun. Tulos on noissa ylläolevissa kuvissa. Se on komea ja voi hyvin. Tällä hetkellä se kukkii huvimajassa, joten pienet hallat eivät pääse sen kimppuun, mutta kuten joka vuosi on todella harmi kun pakkaset tulevat ja kasvi on hävitettävä.

keijunmekko3-450-web.jpg

Kuten jo kerroinkin viime kesän säät eivät todellakaan suosineet kukkien sen kummemmin kuin muidenkaan puutarhakasvien kasvua. Kesän aikana istutetut puut ja pensaat ovat kyllä kohtuullisen hyvässä kuosissa ja ilmiselvästi juurtuneet paikoilleen.  Kukat ovat sitten eri asia. Jotkut kuten mainitut Keijunmekko ja kaikki ruusut ovat loppujen lopuksi menestyneet erittäin hyvin. Kuvissa taustalla näkyvä Mustasilmäsusannakin kukki kohtuullisen hyvin mutta vain lyhyen aikaa.

Pionit siirsin viime syksynä uuteen paikkaan eivätkä ne kukkineet koko kesänä ollenkaan. Se jää nähtäväksi montako vuotta tarvitsevat taas kukkiakseen.

Kurpitsan kasvatus meni aivan vituralleen, viime viikolla hävitin loput epäonnisesta viljelmästäni. Tomaatit eivät ehtineet kypsyä lainkaan. Ne ovat täällä kotona ja näyttävät hiljalleen kypsyvän huonelämmössä. Onneksi voin syyttää kesän säitä näistä vastoinkäymisistä,  muuten voisi olla aihetta vaipua epätoivoon; minusta ei taida olla hyötyviljelijäksi.

Sorry haamupäivitykset

Kirjoitettu 12. Lokakuu, 2008 - marlakos - aihe Blogimaailma, Minä, Yleinen

 img_7624-450-web.jpg

Sorry. Kun muokkaan blogiani se ilmestyy aina tuonne päivitetyt blogit luetteloon mikä on tosi kiusallista. Olen taas räpeltänyt täällä ja harmittaa kun blogin muokkausta ei voi tehdä ilman että se keikkuu tuolla päivitetyissä. Korjasin sivupalkin elementtejä ja lisäsin sinne Marlan kuvat rss syötteenä joten Marlan kuvat  kuvablogin uusin päivitys on siellä nyt vaivattomasti nähtävissä.

Mukavaa syyssunnuntaita kaikille blogini lukijoille!

Lehtokotilot liikenteessä

Kirjoitettu 10. Lokakuu, 2008 - marlakos - aihe Luonto, Yleinen

kotilot-450-web.jpg

Tänä kesänä näitä on riittänyt. Mökillä ja varsinkin kaupungissa. Asumme niemen nokalla vesistöjen ympäröiminä. Rantapuisto ja niemenkärkeä kiertävä  luonnonsuojelualue ovat tod.näk. ihanteelliset kasvuympäristöt noille kuvassa oleville ötököille.Mökillä niitä on toistaiseksi löytynyt satunnaisesti, joidenkin kasvien lehdistä vain voi päätellä että niitä lymyilee  enemmänkin tiheissä ruohikoissa ja pusikoissa. Täällä kaupungissa samaisia otuksia on lievästi sanottuna paljon. Viime viikon sadesäät ovat saaneet ne liikkeelle ja nyt niitä on kymmenittäin/sadottain pihan asfaltilla, talon rapuilla, ikkunoissa ja seinillä. Kuinka paljon lie talon viereisessä metsikössä tai rannalla, venelaiturien kosteikoissa.

Ne pitäisi hävittää noukkimalla, keittämällä tai polttamalla. Murskattuna niitä ei kuulemma pidä jättää luontoon. Ovat nimittäin sellaista sukua että syövät toinen toisiaan ja jos ne jättää tallottuna tai muuten murskattuna paikalleen se lisää kantaa entisestään.

Pitäisi kai kokeilla tehdä niille ansa, olen jostain kuullut että pitävät oluesta! Mökillä tuota pitää kokeilla, jos vielä tänä syksynä ehtisi.

Toinen vaihtoehto on etanarakeet, joita voisi ensi kesänä kokeilla. Tässä lainaus netin keskustelupalstalta: “Minulla OLI puutarhassa iso ongelma lehtikotiloista pari vuotta sitten ja joka-aamuinen ja -iltainen etanoiden nyppiminen alkoi ottaa alkusaalistusinnon jälkeen pahasti hermoon! Painelin puutarhamyymälään ja ostin etanarakeita. Nyt olen kylvänyt niitä kaksi kesää pihalle ja nyppimistä ei ole tarvinut tehdä! Popsikoot turkoosinsinisiä rakeita kasvieni sijaan…Eläköön! “

Herkkuja maailmalta?

Kirjoitettu 30. Syyskuu, 2008 - marlakos - aihe Sävelet, Minä, Yleinen

img_6770-450.jpg

Kiinan vauvanruokaskandaali sen kun paisuu. On ilmennyt että melamiinia on muissakin maitotuotteissa ja vielä lisäksi kiinaisissa karamelleissa. Suomessa ei pahemmin myydä kiinalaisia elintarvikkeita kuin ehkä etnisissä ruokakaupoissa. Mutta uutinen panee ajattelemaan mitä kaikkea meille syötetään tietämättämme?

Asia kummastuttaa sitäkin enemmän kun Arla, tuo meidän suomalaisten vanha tuttavuus,  omistaa 49 prosenttia Kiinan suurimmasta meijeriyhtiöstä Mengniusta. Konsernijohtaja Tuborgh on vahvistanut muun muassa tanskalaiselle Jyllands-Posten-lehdelle, että Mengniun tuotteista on löytynyt jälkiä myrkyllisestä melamiinista. Kiinassa viranomaiset ovat löytäneet terveydelle vaarallista melamiinia myös maidosta, maitojuomista, jäätelöstä ja jogurtista. Aiemmin melamiinia oli löydetty vain maitojauheesta. Kerta kaikkiaan vastuutonta toimintaa.

Niinpä. Mitä meille syötetäänkään tulee yhä useammin mieleen kaupan herkkuhyllyjen äärellä. Itse olen koukussa italialaiseen Tiramisuun. Ostan sitä jälkiruuaksi viikottain ja se on aivan ihanaa. Kyllä, kyllä “linjat” siitä pitemmän päälle kärsii, mutta on se sen arvoista.

Joskus mietin mitä kaikkea tuohon ihanuuteen on sekoitettu, sillä sanotaan että mikään herkullinen ei voi olla terveellistä. Pitäneekö tuo paikkansa :).

YouTube:  Mario Lanza - O Sole Mio

On ihan pakko lisätä tähän sama O Sole Mio  12 vuotiaan Robertinon laulamana.

Taiteiden yö Helsingissä

Kirjoitettu 23. Elokuu, 2008 - marlakos - aihe Sävelet, Minä, Yleinen

dscn1634-web.jpg

… Se oli eilen. Vähän on haikea olo kun asuinpaikkani on tällä hetkellä liian kaukana “suuresta maailmasta”= Helsingin ja pääkaupunkiseudun hälinästä. Tietenkin, onhan tässä pikkukaupungissa asumisessa puolensa, kieltämättä, mutta joissakin tapauksissa kaipuu entiseen iskee rajusti.

Kuten nyt kun katsoin telkusta Taiteiden yön juhlintaa. Sääkin näytti harvinaisen hyvältä, ainainen vesisade tai sen uhka pysyi tänä vuonna todennäköisesti pois kuvioista. Ilmaisen rock konsertin teemana oli tänä vuonna 60-luku ja kuulijoita joidenkin tietojen mukaan yli 30 000! Ja konsertin lopuksi lupailtiin Eero Raittisen laulavan hittinsä kuusikymmenluvulta, sen Vanhan holvikirkon. Tapahtuma on taatusti ollut ihanan nostalginen tilaisuus.

“Senaatintorilla palataan vuoden 1968 tunnelmiin Helsingin juhlaviikkojen 40-vuotisjuhlan kunniaksi järjestettävässä Rock, rytmi, rakkaus -ilmaiskonsertissa. Luvassa on vuoden 1968 kovimpia rockhelmiä maan eturivin artistien esittäminä. “

Olisipa tuolla ollut hauska käydä. Olemme olleet samaisissa taiteiden yön tapahtumissa joitakin kertoja aiempina vuosina yleensä alkuillasta ja poistuneet reilusti ennen puolta yötä pois “tosijuhlijoiden” tietä. He kun pääsevät yleensä vauhtiin siinä vaiheessa kun “vanhukset” ovat jo nukkumassa.

Löysin tämän kappaleen YouTubesta: Eero Raittinen ja Vanha holvikirkko vuodelta 1968 - vassokuu!

Holvikirkon (= Espoon vanha kirkko joka taitaa olla nykyisin viralliselta nimeltään Espoon tuomiokirkko) kuva on muutaman vuoden takaa - kamera taisi tuolloin olla Nikon CP 8800.