Tänä kesänä näitä on riittänyt. Mökillä ja varsinkin kaupungissa. Asumme niemen nokalla vesistöjen ympäröiminä. Rantapuisto ja niemenkärkeä kiertävä luonnonsuojelualue ovat tod.näk. ihanteelliset kasvuympäristöt noille kuvassa oleville ötököille.Mökillä niitä on toistaiseksi löytynyt satunnaisesti, joidenkin kasvien lehdistä vain voi päätellä että niitä lymyilee enemmänkin tiheissä ruohikoissa ja pusikoissa. Täällä kaupungissa samaisia otuksia on lievästi sanottuna paljon. Viime viikon sadesäät ovat saaneet ne liikkeelle ja nyt niitä on kymmenittäin/sadottain pihan asfaltilla, talon rapuilla, ikkunoissa ja seinillä. Kuinka paljon lie talon viereisessä metsikössä tai rannalla, venelaiturien kosteikoissa.
Ne pitäisi hävittää noukkimalla, keittämällä tai polttamalla. Murskattuna niitä ei kuulemma pidä jättää luontoon. Ovat nimittäin sellaista sukua että syövät toinen toisiaan ja jos ne jättää tallottuna tai muuten murskattuna paikalleen se lisää kantaa entisestään.
Pitäisi kai kokeilla tehdä niille ansa, olen jostain kuullut että pitävät oluesta! Mökillä tuota pitää kokeilla, jos vielä tänä syksynä ehtisi.
Toinen vaihtoehto on etanarakeet, joita voisi ensi kesänä kokeilla. Tässä lainaus netin keskustelupalstalta: “Minulla OLI puutarhassa iso ongelma lehtikotiloista pari vuotta sitten ja joka-aamuinen ja -iltainen etanoiden nyppiminen alkoi ottaa alkusaalistusinnon jälkeen pahasti hermoon! Painelin puutarhamyymälään ja ostin etanarakeita. Nyt olen kylvänyt niitä kaksi kesää pihalle ja nyppimistä ei ole tarvinut tehdä! Popsikoot turkoosinsinisiä rakeita kasvieni sijaan…Eläköön! “
Tässä on se ötökkä joka on juhlinut kavereineen koko kesän kukkapenkeissämme. Eilen yksi tällainen mateli pihatiellämme. Sen pituus oli noin 10 cm ja oliskohan ollut noin 1 - 1,5 cm paksuimmalta kohdaltaan. Joka tapauksessa inhottava näky ja ajatus että näitä piileksii puskissa enemmänkin kauhistuttaa.
Olisi hauska tietää onko tämä siruetana vai ihan paikallista kantaa? Väriltään se oli enemmän mustaa tai tummaa harmaata, ruskean sävyjä siinä ei ollut lainkaan.
Nyt vain etanatalkoisiin! Jos noita on pihapiirissämme enemmänkin ovat kyllä pysytelleet hyvin piilossa. Tämä oli ensimmäinen laatuaan tänä kesänä jonka näin ja samasta syystä niiden hävittäminen on vaikeaa kun ei tiedä missä ne lymyilevät. Pienempiä lehtikotiloita tai vast. olen joitakin hävittänyt, mutta piilossa nekin enimmäkseen pysyttelevät.
…mennään.
Se on sitten kesä kääntynyt syksyyn. Lomat on kärsitty ja koulut ja opiskelut alkaneet. Mitä kesästä jäi mieleen - alussa kylmää ja sitten märkää, hellepäivillä meitä ei todellakaan hemmoteltu. Laskujeni mukaan parin kuukauden aikana ehkä 3-4 helteistä kesäpäivää eikä se juurikaan naurata. Yksi viikko taisi olla aurinkoinen, upea, sain jopa vähän väriä värittömään naamaani. Enemmänkin olisi ollut kiva saada, mutta minkäs teet kun ei paista.
Mökillä kesäkukat ovat vasta päässeet kasvuvauhtiin ja ovat juuri nyt parhaimmillaan. Niinhän se on aina Suomen kesässä; kun istutukset, kukat ja pensaat alkavat olla parhaimmillaan tulee kylmät hallayöt ja sateet, joskus yksi kylmä yö vie koko kevään ja kesän “työn”. Onpa käynyt joskus niinkin että kesän loppupuolella on pari hallayötä ja sen jälkeen viikkokaupalla helteisen lämmintä syksyä. Hallaa just sen verran että vei kaikki kesäkukat!
Luonto alkaa värittyä syksyn väreihin. Keltaiset pellot, erilaiset vihreän sävyt, sininen taivas ja jo hiukan punertavat pihlajanmarjat tekevät mökkimatkasta taas erilaisen. Jokaisella vuodenajalla on oma silmää hivelevä värityksensä - ja viehätyksensä. Kunhan syksy tästä etenee sama maisema muuttuu harmaaksi, utuisen usvaiseksi mustavalkoiseksi, sekin on omalla tavallaan viehättävää; sumuista tai joskus kirpeääkin.
YouTube: Vanhoja syyslauluja, jo klassikoita:
Bo Andersson - Höstvisa
Yves Montand - Les Feuilles Mortes
Ja sitten tämä ääni! Olavi Virta - Sateinen Ilta
Kuvat: Canon EOS 450D
Ukkosta ja sadekuuroja on tänä kesänä riittänyt. Juhannuksen tienoilla alkanut sadekausi jatkuu. Tosin lämpenevää on luvassa tulevan viikon aikana, mutta epävakaisuus jatkuu. Ei siis vieläkään mitään rantakelejä tai lempeän lämpimiä kesäiltoja.
Kesä kiitää kohti syksyä, kohta ollaan heinäkuun puolessa välissä eikä hellejaksoja tiedossa. Vähän masentaa. Tuttavia on lähtenyt takuuvarman lämpimän loman viettoon etelään, mutta se ei oikein meikäläistä houkuta tällä hetkellä.
Mökillä olisi paljon ulkotöitä, puutarhanhoitoa, rakentelua jne. sadekuurot haittaavat töiden edistymistä. On kuulemma lupailtu hellejakson alkavan heinäkuun loppupuolella - no - se jää nähtäväksi! Ja noista ukkosista en välitä - en sitten ollenkaan.
Kuva: Canon EOS 450D
Hän alkaa tulla tutuksi - ehkä liiankin. Ei välitä vaikka häärin ympärillä kamerani kanssa kun hän on ottamassa aurinkoa saunan portaalla tai päiväkävelyllä vanhan rakennuksen kivijalan ympäri. - Pysyisi nyt vaan ruodussa eikä alkaisi liian tuttavalliseksi - lähempään ystävyyteen hänen kanssaan en tunne olevani ainakaan vielä valmis.
Kamera: Canon EOS 450D + Sigma 17-70 mm/fm 2.8-4.5 Macro
Eilen matkustin yöbussilla kotiin mikä olikin aivan fantastinen kokemus. Aikaisen aamun auringonnousu ja sen värjäämä maisema sumuineen oli aivan henkeä salpaavan kaunista! Esim. tuo järven päällä leijaileva usva, jonka läpi nousevan auringon säteet kirjovat maisemaa olisi jokaisen valokuvausta harrastavan koettava. Ja kameran kanssa.
Samoin kuin aamu-usva niittyjen yllä - olisi helppo uskoa keijujen tanssivan siellä aamun koitteessa, kuten sadussa kerrotaan. Näky on lumoava.
Paremman kameran kanssa olisi saanut parempia kuvia. Niinpä. Nyt mukanani oli vain pokkari ja se ei todellakaan ole paras mahdollinen kuvausväline liikkuvan bussin ikkunasta kuvatessa. Teknisesti kuvat eivät ole kaksisia, enkä menisi vannomaan niiden taiteellista arvoakaan, mutta tunnelma niistä välittyy kohtuullisen hyvin, luulisin.
Bussin kiitäessä läpi kesäöisten maisemien en malttanut nukkua, oli hyvää aikaa muistella menneitä, ihania kesiä ja kesäöitä. Kesäyöissä on taikaa - se tuli jälleen kerran todettua!
Kamera: Canon PowerShot A640
Lempeiden orvokkien soisin kasvavan tielläsi
ja sydämeni olisi muurina ympärilläsi
etteivät maailman kylmät tuulet sinuun sattuisi.
Kuitenkin menet kaiken keskelle,
keskelle elämää,
sen myrskyihin ja tyveniin
etsimään omaa paikkaasi.
Seisomaan omilla jaloillasi.
tekemään omat ratkaisusi.
Rukoukseni kantavat sinua Herran eteen,
koska muiden on aika väistyä,
mene lapseni,
astu elämääsi.
(Martta Luostarinen)
********
Kohta siipesi vievät sinut
kartoittamattomille teille.
Kun tuule nousevat, älä pelkää.
Kun kuljet yli autiomaan, yli meren,
älä pelkää.
Kun edessäsi vuoret kohoavat korkeuksiin,
älä pelkää.
Siipesi kantavat.
(Runo: Pia Perkiö/Elämälle avoin)
********
Tahtoisin toivoa Sinulle
Tahtoisin toivoa Sinulle
jotakin oikein hyvää,
enkelin siipien havinaa
ja iloa, onnea syvää.
Tahtoisin toivoa Sinulle,
mitä en itse voi antaa:
saakoon rakkaus Jumalan
Sinua sylissään kantaa.
(Runo: Anna-Maija Kaskinen: Minä en sinua unohda)
Meillä asuu sisilisko mökillä, saunan rapun alla. Tai taitaa niitä olla enemmänkin, ainakin kaksi olen nähnyt portaalla jalottelemassa. Ne ilmestyvät iltapäivän lämpimään aurinkoon rapulle tai saunan seinän vierustan kivikkoon kellon tarkkuudella, aina samaan aikaan.
Alkuun inhosin niitä, ne näyttivät pelottavan inhottavilta otuksilta, enkä lainkaan ihmettele naisihmisiä, jotka kirkuvat “kurkku suorana” niitä nähdessään. Olen oppinut hyväksymään ne maaseudun luontoon kuuluvina luontokappaleina ja ne ovatkin alkaneet näyttää suorastaan sympaattisilta silmissäni.
Olen kuullut kerrottavan että jotkut ovat laittaneet jopa saunan ulko-oveen lappusen, jossa kehoitetaan sulkemaan ovi huolellisesti jotta sisiliskot eivät pääse saunan sisätiloihin! Hah - ihan kuin ne ovista kulkisivat! Ja pelkäävät raukat ihmisiä varmasti enemmän kuin ihmiset niitä.
Itse asiassa koko pihamaa on täynnä elämää. Sisiliskojen lisäksi pieniä sammakonpoikasia loikkii heinikossa ja jäljistä päätellen myyrätkin yrittävät edetä kivisessä maastossa. On muurahaisia, koppakuoriaisia ja kaiken maailman hyönteisiä. Hyttysiäkin taitaa olla montaa eri sorttia paarmojen lisäksi. Keväällä paarma tai sen sukulainen pääsi puraisemaan nenänpäästäni - siinä ei turhamaisuudelle jäänyt sijaa kun koko nenänseutu turposi ja punoitti aikansa. Mitkään tropit tai loitsut eivät auttaneet - aikansa vei ennen kuin parani. - No nyt se on muisto vain; uutta on hyttysen pisto toiseen silmäluomeen - että sellaista on tämä maalaiselämä raadollisimmillaan. Näky on komea, joka tapauksessa.
Lapset ovat kiitollisia kuvattavia - siis silloin kun pysyvät paikoillaan : ). Monta hyvää tilannetta menee ohi kun kuvaaja ei pysy kameransa kanssa menossa mukana. Oikeastaan kaikki aikaisemmat pokkarikamerani ovat olleet liian hitaita, Olympus taitaa olla pohjanoteeraus - hitain. Sillä saa tosi hyviä kuvia, mutta pikatilanteisiin se ei kerta kaikkiaan sovi. Nykyisellä Canon kalustollani ehdin mukaan tilanteisiin vaivattomasti, kamera käynnistyy heti kun virran laittaa päälle ja kuvat siirtyvät kortille turhia aikailematta.
Kevään vihreää väriä on vaikea kuvata. Se on yleensä liian kirkas, suorastaan räikeä, jotta sen saisi näyttämään kuvissa aidolta. Tässä kuvassakin ehkä vähän liian räikeä. Keskipäivän kovassa auringonvalossa, ilman suodattimia, sitä on turha yrittääkään vangita. Samoin kuin esim. keltainen tai kirkas punainen - ovat myöskin kuvauksen kannalta vaikeita värejä. Tämä kuva on otettu illalla, kirkkaimman auringon jo laskiessa.
Muutenkin keskipäivän auringon valo on kuvissa karmea, kovat varjot ja valo palaa yleensä puhki ellei ei ole varuillaan. Pokkarilla on lähes mahdotonta saada kunnon kuvia tuohon aikaan päivästä. Aurinkoinen kesäpäivä; sehän on juuri se hetki ja sää, jolloin kesä on parhaimmillaan ja kuvaamisen kannalta huonoin mahdollinen kuvausajankohta. Valot ja varjot tulevat liian kovina esiin ja värit samoin. Kokemus tuo ehkä tähänkin asiaan tieto-taitoa, minä en ainakaan vielä oikein onnistu keskipäivän aurinkoisien kuvien kanssa. Parhaat kuvat saa pilvisellä säällä, aikaisin aamulla tai illalla auringon jo laskiessa.
Minä rakastan utuisia kuvia, niitä syyskesän sumuisia maisemia ja utuisia niittyjä. Ja usvaa järven yllä. Sadesää on kovaa auringonvaloa mielenkiintoisempi valokuvauksen kannalta jne.
Kamera Canon EOS 450D
Luonnonkukkien päivää vietetään huomenna.
Luonnonkukat ovat kauneimmillaan kasvupaikallaan - luonnossa. Kuitenkin pidän niistä myöskin maljakossa, jossa ne kestävät vain niin kovin lyhyen aikaa. Kesän puutarhajuhlissa luonnonkukat maljakoissa luovat kesäistä tunnelmaa ja kuuluvat mielestäni itseoikeutetusti asiaan. Niistä saa todella helposti näyttäviä, isoja asetelmia puutarhan pöydille ja miksei mökin sisätiloihinkin.
Kuvauskohteena luonnonkukat ovat suosikkejani, ne päihittävät monet ansarissa kasvaneet lajit mennen tullen.
Ensimmäistä kuvaa lukuun ottamatta kaikki kuvat ovat viime vuodelta. Kamera oli silloin Canon EOS 350D.
