Omat jutut

Olen tässä viettänyt laatuaikaa ihan omassa seurassani kiireisen syksyn jälkeen. Se tarkoittaa sitä, että olen ehtinyt ja jaksanut lukea lukemattomat sanomalehdet, kirjojakin, varsinkin runokirjoja,  olen selaillut ja katsonut hömppää telkkarista jne.

Kirjoista puheen ollen tai tarkemmin sanottuna kirjailijoista, olen miettinyt heidän ajatusmaailmaansa ja mielikuvitustaan tai  mistä helkkarista kaikki mahdottomat jutut pulppuaakin, sillä joskus jotkut jutut menevät kyllä ihan yli hilseeni. Ymmärrän oikein hyvin että vika on minun käsityskyvyssäni ja mielikuvituksen puutteessa, mutta sanon sen silti.

Kuten nyt pari kirjaa jotka ostin kirjaston poistomyynnistä eurolla/kpl. Toinen on Arja Tiaisen Tuhkimo ja mefisto ja toinen Bo Capelanin Ovella kohtaat itsesi. Joo, nyt kävi niin etten pitänyt kummastakaan kirjasta vaikka molemmat kirjailijat ovat ennestään tuttuja ja olen tykännyt kovasti esim. Arja Tiaisen runoista ja Bo Carpelanin monipuolisesta tuotannosta.  Jäin tosiaan miettimään mistä kirjailijat juttunsa ammentavat ja kuinka jotkut jaksavatkin kuljettaa mitä mielikuvituksellisimpiä tarinoita sivukaupalla. Huoh!

Kirjaston jonossa on Jari Tervon Koljatti, samoin Jenni  Haukion uusi runokirja. Molemmat ovat saaneet kovaa kritiikkiä, mutta sehän ei välttämättä tarkoita että kirjat ovat huonoja. Kunhan nyt näkee ja lukee, sitten sekin tiedetään.

Vaalirahasotkun ja päämisterin lautapinojen ohella mieleeni on jäänyt viime viikolta Lenitan rakkauselämä. Uskokaa tai älkää, mutta sitä on ollut ja on kuulemma edelleenkin. Kaikki miehet käy, ukkomiehet, lesket ja vallattomat poikamiehet, niin luin lehdestä. Koska olen jo varttunut - en tosin yhtä varttunut kuin Lenita  - täti-ihminen tuo ukkomiesten osuus L:n rakkausmaailmassa särähti korvaani. Toivoisin naisille solidaarisuutta toisiaan kohtaan etteivät he leikkisi kotia toisten aviomiesten kanssa. Onhan se kieltämättä vanhanaikaisesti ja joku voi ajatella tekopyhästikin ajateltu, mutta julkinen kerskailu moisella asialla ei ole fiksua - ei tuossa iässä eikä nuorempanakaan.

Myös Lenita on kirjoittanut kirjan. Elämänsä miehistä ja rakkauselämästään ja ehkäpä siinä on kuka ties muutakin. Sitä kirjaa en ole varannut kirjastosta.

_______________

Kuva postauksen  alussa on parvekkeeltamme. (Kuvattu sillä aiemmin mainitsemallani kittiobjektiivillä).  Siivotessani lastasin pöydän täyteen tavaraa ja otin muutaman kuvan. Takana kiipeilee kelloköynnös. Se on jököttänyt koko kesän parvekkeen lämmössä eikä nupun nuppua ole näkyvissä. Se on kuitenkin vielä ihan hyväkuntoisen näköinen ja jos ilma ei kovasti kylmene tai mene pakkasen puolelle se voi ehtiä kukkiakin. Toiveajattelua. Vähän ihmettelen ettei se kukkinut aiemmin, sillä parvekkeella on ollut tosi hyvät olosuhteet koko kesän ajan. Vettä, lannoitetta ja läpöä se on saanut sopivasti  jotta siinä ei ainakaan ole syy sen käyttäytymiseen.

…on myös elämää. Ja ensi vuonna uudet viisut!

Katsoin eilen koko viisuohjelman ihan alusta loppuun asti. On harvinaista että jaksoin ja pysyin hereillä ja myös se, että ylipäätään katsoin koko showta. Alusta loppuun en ole tehnyt sitä vuosikausiin.

Tässä on todettava että meidän suomalaisten musiikkimaku on aivan omanlaisensa, sitä ei voi parhaalla tahdollakaan nimittää samanlaiseksi yleiseurooppalaisen musiikkimaun kanssa. Kuten ei monta muutakaan asiaa. Me olemme omanlaisiamme omituisia. Raadollisimmillaan se näkyy kerran vuodessa euroviisujen yhteydessä. Suomalaisesta näkökulmasta katsoen kaiken maailman musiikilliset kummajaiset saavat euroraadeilta pisteitä ja Suomen esitys harvakseltaan jos lainkaan. Yleensä ei lainkaan. Meillä on vielä pitkä matka eurooppalaisiksi ja eurotavoille.

Norjan voitokas kappale on eurohumppa, siitä ei päästä mihinkään, enkä epäile lainkaan etteikö myös suomalaiset lauluntekijät pystyisi moista luomaan, mutta saisiko suomalainen eurohumppa ääniä?  Se on eri juttu.

Tällä kertaa, kuten useimmiten,  euroraatien äänestyskäyttäytyminen oli “henkimaailman” juttuja. Vaikuttaa vähän siltä, että nyt äänestettiin jotain muuta kuin esitettyä kappaletta. Tai ainakin sävellyksen ohella jotain muutakin. Mitä, sitä voi vain arvailla.

Yleisesti ottaen puolet esityksistä oli kaiken arvostelun alapuolella ja toinen puoli niin tasaväkistä että mikä hyvänsä niistä olisi voinut voittaa. Eikä suomalaisten ole mitään syytä hävetä esitystään.  Se oli hyvä, mutta räppi ei ollut tällä kertaa ” se juttu”!

Yksi parhaita euroviisuja on mielestäni tämä Ranskan voittoviisu vuodelta 1977:   Marie Myriam - L’ oiseau et l’ enfant.

Harvinaista herkkua tämän päivän sanomalehdissä. Tosin otanta on suppeahko, mutta positiivisuudessaan harvinaista herkkua, eri alojen kriitikoita kun on yleensä vaikea miellyttää. Kriitikot (ESS ja HS) kehuvat yksimielisesti, kilvan, Ryhmäteatterin uutuutta: Nikolai Gogolin Päällystakkia ja sen esitystä kaikkinensa. ESS:n Ilkka Kuosmasen mielestä sekä Esa Leskinen että Sami Keski-Vähälä ovat tässä tehneet kentien parhaan näytelmänsä koskaan. Ja iki-ihana Martti Suosalo on onnistunut roolissaan jälleen kerran, unohtamatta esityksen muitakaan erinomaisia näyttelijäsuorituksia. - Tämä on nähtävä. Tästä tullaan varmasti puhumaan.

Aihe on mitä ajankohtaisin: “Päällystakki on täysin tätä päivää, suorastaan pakollista terapiaa niille, joita nykyinen yt-neuvottelujen ja irtisanomisien aalto on edes etäisesti raapaissut.”

Lehden sivuilla vinkkinä mainittu “ajo-ohje”: Helsingin rautatieasemalta pääsee vaivattomasti asian äärelle ratikalla numero 9. - Ja ei kun sinne sitten!

PS. Teemalta tulee tänä iltana klo 18:00 alkaen elokuvaklassikko Tuulen viemää. Kesto on 3,5 tuntia joten se täytynee ajastaa levylle ja katsoa joskus myöhäisillan viihdykkeeksi.

Please enable Javascript and Flash to view this Flash video.