Omat jutut

Koristeportulakka (Portulaca grandiflora) on uusi mielenkiintoinen “tuttavuus” viime kesältä.  Puutarhalla käydessäni kiinnitin huomiota sen herkän kauniisiin kerrottuihin kukkiin ja epätavalliseen kasvutapaan ja myös lehtien erikoiseen muotoon. Sen lehdet ovat kuin mehikasvilla, pullean nahkeat ja kauniin vihreät. Kukkien väri on myös kaunis: pehmeitä punaisen, roosan, keltaisen, oranssin ja valkoisen  eri sävyjä.  Siihen ei kerta kaikkiaan voi olla ihastumatta.

Lisäksi se on kiitollinen ja värikäs matala kivikkokasvi, joka viihtyy tosi kuivissa ja vaikeissakin paikoissa. Sopii hyvin reunakasviksi, kivikkopuutarhaan ja muureille ja myös amppeleissa sen maanmyötäinen kasvutapa pääsee oikeuksiinsa.

Ihastukseni vain lisääntyi kun kuulin, että kasvi ei vaadi hirveästi hoitoa. Ja auringonpaahteessa se innostuu kukkimaan runsaasti ja pitkään, koko kesän ajan syksyn pakkasiin asti. Joidenkin tietojen mukaan sen pitäisi kestää jopa - 2-3 astetta pakkasta?

Nyt olen tuonut kukan parvekkeelle. Se saa olla siellä niin kauan kuin ilmat sallivat eli pakkaset sen kylmettävät. Siellä se tekee koko ajan uutta nuppua eikä näytä kärsivän lainkaan kuivuudesta mökkipäiviemme aikana. Se sopii erittäin hyvin lasitetulle parvekkeelle, joka pakkaa olemaan auringonpaisteessa joskus liiankin kuuma monille kesäkukille.

Mökillä olisi monta paikkaa johon se sopisi vapaasti kasvamaan ja parvekkeellekin voisin laittaa nykyistä suuremman ruukun eri värisiä Portulakkoja.

Ei lie vaikea arvata, että ensi keväänä kokeilen kasvattaa Portulakkaa siemenestä. Se vaatii esikasvatuksen eli kylvettävä sisälle  huhtikuussa ja toukokuussa ulos. Jos kevät on yhtä kylmä kuin parina edellisvuonna ei sinne mitään voi vielä ainakaan toukokuun alussa istuttaa.

Varmuuden vuoksi toivon että Portulakan taimia löytyy puutarhalta ensi kesänäkin, sillä nuo “tee se itse siementämisjutut” ovat epävarmoja vaikka kuinka tunnollisesti ja oikein sen olisi tekevinänsä.

Mökillä kukkii anemonet - kävimme viikolla siellä mummojen kanssa pikavisiitillä ja meinasi ihan surettaa kun koko anemonepenkki piti jättää sinne kukkimaan.  Reilut kaksi viikkoa on mennyt vanhusten kanssa ja nyt on taas heidän paluumatkansa järjestely edessä. Jos joku haluaa tietää miten on mennyt voin sanoa että pääosin hyvin, mutta rankkaa on ollut.

Olenkin tässä miettinyt kummat ovat pitkän päälle raskaampia hoidettavia - mummot vai vauvat? Molemmat kun ovat rakkaita ja ajoittain raskaitakin hoidettavia. Oma vanheneminen on myös käynyt mielessä viime päivien aikana. Vaikka vanhenemme jokainen omalla tavallamme, vanhuus ei ainakaan enää lähes satavuotiaana ole lainkaan hauska juttu.

Jokin aika sitten oli HS:ssa laaja artikkeli tulevaisuuden ihmeistä. Lyhyesti yhteenvetona:  esim. ihmisten sairauksia ja vanhenemista voidaan tulevaisuudessa säädellä tietokoneen ja mikrosirujen avulla. Täsmälääkkeet hoitavat vain sairasta solua tai vast. ja vaikeatkin sairaudet ovat näin voitettavissa jne. Elinikä tulee nousemaan satoihin vuosiin ja taisi siinä olla maininta kuolemattomuudestakin.

Kun ajattelen, että samaa ihmissuhdetta tai työpaikkaa pitäisi “kestää”  esim. kahdensadan vuoden ajan se tuntuu sietämättömältä. Ja jos/vaikka yksilön tasolla parisataa vuotta pitkä avioliitto olisi ihanaa ja toiveiden täyttymys - yhteiskunnallisesti ja ottaen huomioon nykyiset avio- ja avoliitot ja -erot se ei tunnu edes teoreettisella tasolla kovinkaan houkuttelevalta.

Tästä voisi kehitellä jos jonkinlaisia yhteiskunnallisia, kansallisia ja kansainvälisiä visioita, mutta jääköön tässä yhteydessä. Toteampa vain että kovin viisaasti on tuo luojamme  elämän ja siitä poistumisenkin järjestänyt.  Enkä oikein tiedä onko ihmisen viisasta mennä luojan luomaa järjestystä manipuloimaan.

Toisaalta, toisaalla puhutaan eutanasiasta ja parantumattomasti sairaiden vanhusten halusta päästä pois. Käsitykseni ja kokemukseni mukaan tuo väsymys elämään on aika tavallinen tunne erittäin iäkkäiden vanhusten parissa ja väkisin hengissä pitäminen voi joskus vaikuttaa suorastaan kidutukselta. Ainakin tapauksissa kun vanhuksen ajatuskyky on vielä tallella. Sekin on luonnollista etteivät läheiset haluaisi vapaaehtoisesti luopua heikkokuntoisestakaan vanhuksesta - tunneside on vahva.

Tämä postaus taisi mennä vähän synkistelyn puolelle vaikka siihen ei ole aihetta eikä se ollut tarkoituskaan. Positiivisella asenteella pärjää pitkälle vaikkeissakin tilanteissa - niin myös tässä.

Joka tapauksessa lähden tänään viemään mummoja koteihinsa - mukaan pakkaan mokkulan, pikkuläppärin ja digikameran siinä toivossa että ehdin niitä jossakin vaiheessa käyttämään.

Kaikista kärhöistä tämä Ville de Lyon on mielestäni suloisin. Sen kasvutapa ja kukan muoto ovat aina viehättäneet silmääni. Olenkin kuvannut sitä “edestä ja takaa” ja tehnyt siitä monen monta korttiakin. Istutin keväällä puutarhan eri puolille useampia samanlaisia. Kaikki eivät lähteneet kasvun alkuun yhtä hyvin , joku ei ollenkaan, mutta tämä nyt kukkiva korvaa vaivan kyllä noiden hitaanpienkin puolesta.

Lisäksi tämän kärhön kukinnot ovat suhteellisen matalalla, jouduin kyllä tässäkin käyttämään välillä tikkaita apuna makroja kuvatessani, kun kukinnot yleensä kurkottelevat “taivaisiin”.

Toinenkin kärhö yllätti. Nimittäin Clematis Alpina on täynnä nuppuja - sen normaali kukinta-aika on toukokuussa. Saapa nähdä jaksaako se yllättää ja avata kaikki nuppunsa vielä tälle kesälle.

*****

Koko päivä on mennyt marjapensaissa. Nyt on mustat ja punaiset viinimarjat poimittu, karviaiset jäivät vielä pensaisiin. Niitä onkin kurja poimia kun oksat ovat niin piikikkäät. Se jää ensi viikkoon sillä viikon lopulla on muuta tekemistä.

Tuuli tyyntyi iltaa kohti ja ulkona on leppoisa kesäsää. Olin päivällä kuulevina kurkien ääniä taivaalta - taitavat tehdä lähtöä. Kurkien ääntely taivaalla liikuttaa mieltä joka syksy yhä uudestaan.  Kesä alkaa olla ohi - on jäähyväisten aika.

Alkukesän pihatöissä löytyi jostakin puutarhan kolkasta edellisten asukkaiden jälkeensä jättämiä “kaatopaikkakamoja”. Maata muokatessa multakerroksen alta paljastui vaikka mitä. Esim. tiskipöytä, ruosteiset kottikärryt, radio, levysoitin, matkalaukkuja 2 kpl, vanhoja kenkiä, pöytälamppuja 2 kpl, tynnyreitä, ruostuneita ämpäreitä, autonrenkaita, vanhoja viemäriputkia jne.

Jäljistä päätellen talon entisten asukkaiden kovin ympäristöystävällisestä tai ekologisesta elämäntyylistä ei jätösten perusteella voi puhua. Kaupunkioloissa ei moinen olisi ollut koskaan mahdollista, mutta omilla maillaan jokainen voi tehdä mitä haluaa. Noinkohan? Miten lie tällä hetkellä? Mitä mahtaisikaan löytyä maalaistalojen pihojen laitamilta?

Nurkat on nyt siivottu ja jätteet viety pois asiaan kuuluvalla tavalla. Nurmikkoa kylvetty ja pensaita istutettu. Vaikka paljon on tehty tähän mennessä, tekemistä tuntuu riittävän pitkälle tulevaisuuteen. Hitaasti, mutta varmasti, ympäristö muuttuu toivottuun suuntaan.

Viemäriputket säästimme. Niistä tehtiin kaksi kukkapylvästä joihin istutin kesäkukkia. Ovat muuten tosi hyvät siihen tarkoitukseen. Tukevat ja painavat, joita ei tuulet heiluta ja kun ne on upotettu maahan noin 10-15 cm syvyyteen ne pysyvät jämäkästi paikoillaan.

Alun alkaen epäilin josko kukat viihtyvät ahtaassa tilassa. Betonisen viemäriputken istutusaukko on vain noin 10 cm halkaisijaltaan joten tilaa siinä ei leveyssuutaan ole kovin paljon. Syvyyttä sitä enemmän. Olen yllättynyt kuinka hyvin esim. kuvissa yllä oleva huovinkukka on alkanut viihtyä putkessaan. Se kasvaa ja kukkii runsaasti eikä näytä kärsivän lainkaan ahtaudesta. Ja Huovikukka - se on aivan mahtava kesäkukka!

Kuvassa Huovinkukka ja viemäriputki kesän alussa, taimena, ja nyt syyskesän puolella - kasvaa yhä, kohta ylettyy maahan saakka.

***

Eilen istutin kaksi Rhodoa karsittujen vadelmien tilalle ja kaksi Amerikanheisiä odottaa istuttamista.

Keväällä istutetut Clematikset ovat puhjenneet kukkaan ja Piilukin tekee uutta nuppua! Kun nyt näitä säitä riittäisi vielä jonkin aikaa!

…joista tässä toisen kukinto maljakossa.

Itse asiassa mökillä on tasan tarkkaan neljä liljaa. Kaksi valkoista samassa kivenkolossa ja muut siellä täällä orpoina. Ei siis mitään liljapenkkiä tai edes komeata ryhmää. Kuka lie nuo liljat istuttanut, mitään tolkkua ei niiden sijoittelussa tai määrässä ole.

Kuvassa on toisen jo vähän elinkaarensa loppupuolella oleva kukinto, jonka poimin maljakkoon. Voisihan noita olla oikein ryhmänä jossakin penkissä, olen vaan joskus aikoinani kyllästynyt liljakukkojen määrään ja rankkasateessa kaatuileviin ja terälehtensä tiputtaviin - roskaaviin - kasveihin, vaikka komeita olisivatkin.

Liljakukot yrittivät iskeä tänä kesänäkin. Jossakin vaiheessa näin niitä muutamia, mutta häipyivät sitten enkä ole sen koomin niitä nähnyt. Liekö syy kivikossa majailevien sisiliskojen? Liskoja asustaa nyt koko perhe kivien ja kolojen uumenissa. Aurinkoisina päivinä ne ilmestyvät, kuten viime kesänä, lämpimille kiville auringonpaisteeseen lämmittelemään. Suhteeni noihin otuksiin on ristiriitainen - tuttuina asukkeina tuntuvat sympaattisilta kesävierailta enkä halua niitä tuhota, mutta lähempään tuttavuuteen en tunne tarvetta.

Liljapenkin perustaminen on nyt pantu mietintämyssyyn. Varsinkin valkoinen Varjolilja kiinnostaisi ja olenkin ihaillen katsellut joitakin puutarhablogeja, joissa liljapenkit kukoistavat. Tahtoo kans!

Onneksi kesä ei ole vielä ohi vaikka syksyä kohti mennään kiihtyvää vauhtia. Viime viikko oli sitten perinteinen “naistenviikko” säiden puolesta. Tosin ihmeen lämmintä oli sateessa ja pilvisessä säässäkin. Toki aurinkoakin saatiin  sopivassa määrin jotta ei viikko ihan toivoton ollut.

Olen “kevään lapsi” ja pidän alkukesän vihreydestä, linnunlaulusta ja valoisista öistä. Linnunlaulu on jo poissa, vain varikset, harakat ja rastaat pitävät menojaan pihoilla ja lähiniityillä. Vihreys on muuttunut runsaudeksi, ainakin rikkaruohojen osalta, ja tummia elokuun öitä tässä odotellaan!

Puutarhassa kaikki kukkii - tai on jo kukkinut. Kukintansa lopettaneet kasvit ovat roskaavia ja enemmän tai vähemmän rähjääntyneen näköisiä. Esim. ruusupensaisiin olen alkanut pikkuhiljaa suhtautua kriittisesti. Tiputtavat terälehtiään muutaman päivän kukinnan jälkeen  ja roskaavat ympäristönsä jota saa olla alati siistimässä. Sama on pionien kanssa…  ja monen muun.

Ylipäätään tänä vuonna kaikki tuntuu kukkivan vain lyhyen hetken eivätkä kesän sateet ole ainakaan parantaneet tilannetta. On todella harmillista kun “rakkaudella” hoidetut  kukat sitten vihdoin puhkeavat kukkaan ja rankkasade vie kukinnan kauneuden saman tien. Kun nyt panen pihaa ja puutarhaa osin uusiksi mietin kovasti kuinka uusisin vanhat kukkaistutukset  ja pensaat. Haluaisin/toivoisin koko pihan sellaiseksi helppohoitoiseksi ja mahdollisimman vähän roskaavaksi - olisiko tuo edes mahdollista!

Terassi valmistuu pikkuhiljaa. Metsän puolelle saimme kiinnitettyä ritilän villiviiniä varten, toinen sivu on tekemättä. Saahan nähdä kuin säleikkövilliviini tuolla varjoisalla paikalla pärjää! Ensi viikolla haemme sokkeliin levyt jotta päästään lattiaa ja portaita tekemään. Sitten penkki, joka on hyvällä alulla ja pinnat toiselle puolelle - yksinkertaista ja helppoa! Jo vain  - niin luulis!

Kaiken “kiireen” keskellä koetan muistaa, että joulu on tuossa tuokiossa. Jouluisia kuvia saa elokuisesta luonnostakin mitä ei ehkä uskoisikaan.  “Risuista ja männynkävyistä”, marjoista ja hedelmistä saa tunnelmallisia kuvia, ulkotulia ja kynttilöitä unohtamatta. Lumikuvat saavat vielä odottaa.

Vanhaa Mambaa tuubista on jo moneen kertaan koettu renkutus joka saa hyvälle tuulelle eli uskokoon ken tahtoo: kesää on vielä jäljellä. (Voihannenä noita karmaisevia videoita)!

Vasemmalla on Clematiksen kukkiva taimi johon ihastuin puutarhalla. Itse asiassa siellä oli useampiakin isoja, kukkivia taimia joissa kaikissa oli ihanat kerrotut kukat - kuten kuvassa vasemmalla - ja paljon nuppuja.

Ostin sitten taimia kolme kappaletta joista kaksi istutin mökille ja yhden, nuppuisen, laitoin isoon kukkapurkkiin ja toin kaupunkiin, lasitetulle parvekkeelle. Ihmeekseni se aukaisi nuppunsa melkein heti perille päästyämme, mutta kukka onkin yksinkertainen “tavallinen” Clematiksen kukinto (oikeanpuoleinen kuva).

Olen pettynyt, tuo kerrottu kukka on ihastuttava ja olisin halunnut juuri sellaisen kukkivan ihanuuden puutarhaani. Mökillä on se taimi jossa em. kerrottu kukka on näkyvissä, saa nähdä millaisia siihen mahdollisesti myöhemmin ilmestyvät kukat ovat. Vai tekeekö se vain tuon yhden ja ainoan kerrotun version? Mikäli oikein ymmärsin netistä lukemani yhdessä ja samassa taimessa voi olla sekä yksinkertaisi että kerrottuja kukkia!? No - tähän asiaan saan ehkä selvyyden tämän kesän kokemuksen perusteella.

Nettilöydön perusteella näyttäisi siltä että Piilu kukkii sekä keväällä kerrotuin että myöhemmin yksinkertaisin kukin. Ja mikä parasta se kukkii runsaasti ja pitkään, jopa lokakuulle saakka. “….Blooming first in May-June as double 7cm across in size. Later the blooms are single, keeps blooming until October. It does not take a mid-summer break like many other Clematis do”. Tarkoittaisiko tuo, että joka vuosi ensimmäiset kukat ovat kerrotut?

Voisin kuvitella että lasitetulla parvikkeella sillä olisi erinomaiset olosuhteet runsaaseen kukintaan. Se jää nähtäväksi.

Suvivirsi (virsi: 571)

Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi
taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks’ luopi,
sen kutsuu elohon.

Taas niityt vihannoivat
ja laiho laaksossa,
puut metsän huminoivat
taas lehtiverhossa.
Se meille muistuttaapi
hyvyyttäs’, Jumala,
ihmeitäs’ julistaapi
se vuosi vuodelta.

Taas linnut laulujansa
visertää kauniisti,
myös eikö Herran kansa
Luojaansa kiittäisi!
Mun sieluni, sä liitä
myös äänes’ kuorohon
ja armon Herraa kiitä,
kun laupias hän on.

Joitakin vuosia sitten ihastuin Hyasinttipapuun lehtikuvan perusteella ja päätin kokeilla sen kasvattamista itsekin. Kokemusta papujen kasvatuksessa löytyy: olen vuosikausia kasvattanut hyvällä menestyksellä mm Härkäpapua ja Ruusupapua. Varsinkin Ruusupapu on helppo kasvattaa ja se kasvaa nopeasti jopa 2-3 metriseksi. Olen käyttänyt sitä paljon, vähän krassin tapaan kun on pitänyt saada nopeasti esim. näkösuojaa tms. Kun siemeniä pistelee multaan kesän mittaan eri aikoina se on tuuhea ja tuoreen näköinen myös alaosastaan syksyyn saakka.

Siispä siemeniä kylväessäni  kuvittelin että Hyasinttipapu on yhtä helppo ja nopeakasvuinen, mutta vielä mitä. Jo siementen itäminen kesti tavallista kauemmin ja kasvu oli kituista alusta alkaen. Kasvu loppui kokonaan elokuun alussa. Se vain lurpahti vaikka se oli “erityistarkkailussa”, olin kastellut ja lannoittanut sitä tunnollisesti. Kaikki omasta mielestäni sopivasti - ei liikaa jne.

Päätin että nyt riittää,  enää koskaan Hyasinttipapua. Helkkarin nirso ja kiittämätön kasvi. Niin paljon kuin sille huomiotani kohdistin!

Syksyllä puhuin aiheesta puutarhalla käydessäni ja kuulin että monella muullakin on ollut samanlaisia kokemuksia Hyasinttipavun kanssa.Vähän lohdutti etteivät alan ammattilaisetkaan aina onnistu.

Jospa vielä kuitenkin? Taidan tänään käydä hakemassa pussillisen siemeniä. Voihan sitä kokeilla - vai? Yrittänyttä ei laiteta - sanotaan.

Netistä löysin vanhan linkin blogiin jossa tuo kasvi kukkii kauniina parvekkeella - on se kaunis ja haluasin sen tänä kesänä mökille kukkimaan.

Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin blogissani. Siellä on myös pari kuvaa kokeilustani. Heti, kohta kuvien ottamisen jälkeen kasvi sitten lurpahti lopullisesti.

Kuva suurenee napsauttamalla.

Koristerassit - ne ovat ihastuttavia, kestäviä ja koko kesän ajan kukkivia kaikille tuttuja kesäkukkia. Joku voisi sanoa arkisiakin - mutta minä pidän niistä. Peristeisen köynnöskrassin lisäksi on viime vuosina ollut saatavana myös tuuheampaa ja matalampaa pensaskrassia.

Kesäpihallani pursuaa krasseja vähän joka purkista ja reiästä. Parhaimmillaan niitä on ollut amppeleissa, purkeissa pajukepeillä tuettuna ja kukkapylväissä ja parvekelaatikoissa , missä ne ovat saaneet vapaasti rehottaa runsaine kukintoineen jne. Mielikuvituksella ei ole rajoja - ne kun pärjäävät ihan missä vain.

Yllättävän sitkeä se on myös maahan istutettuna. Se leviää ja luikertelee ruohikolla maanpeitekasvin tapaan ja olen nähnyt sen luikertelevan myös kuivalla kalliolla saaristossa,  ilman lisäkastelua vain satunnaisten kesäsateiden “armoilla”.

Itse siemenestä kasvattaen se on vielä edullinenkin kesäkukka ja kun taimia raaskii laittaa useampia samaan purkkiin tai laatikkoon se on todella näyttävä ja muhkea näky. Itse pidän, kuten kuvistakin voi päätellä, monivärisestä siemensekoituksesta.

Vinkkinä voin kertoa, että pistelen siemeniä purkkien tms. multaan kukkivien krassien joukkoon lähes koko kesän ajan. Näin saan aina freesiä kasvua kasvin tyveen, josta poistan kesän mittaan kellertyviä tai muuten lurpahtaneita lehtiä. Uudet alut peittävät mahdolliset harvat ja kaljut kohdat ja kasvi näyttää aina tuoreelta. Pieniä krassintaimiakin on koko kesän ajan kasvihuoneessa “kaiken varalta”.

Tässä viheliäiset krassinsyöjät, joiden kanssa saa olla tarkkana. Niitä ilmestyy pieninä mustina pisteinä lehtien alapinnoille ja ellei niitä hävitä perusteellisesti, kasvavat siellä tällaisiksi ötököiksi. Ne syövät krassin lehdet ja pilaavat koko kasvun ja kukinnan. Ja ovat inhottava näky.

Joku kertoi niiden olevan perhosen toukkia, mutta en tiedä pitääkö tuo paikkansa. Joka tapauksessa ne mustat pisteet on helppo havaita kun muistaa silloin tällöin tutkia lehtien alapintoja. Mäntysuovalla ja kohtuullisella vesisuihkulla “pesemällä” ne lähtevät ja tilanne pysyy hyvin hallinnassa.

Viime kesänä kaikki krassini olivat amppeleissa tms. Matoja tai perhosen munia ei näkynyt eikä myöskään  etanat ja kotilot  päässeet niiden kimppuun kuten kävi ruohikolla luikertelevalle kurpitsalleni. Etanajuttu onkin toisen postauksen aihe - täytyy palata siihen myöhemmin.