Omat jutut

Tänään on ollut taas kaupunkipäivä. Ja pyykinpesupäivä. Ja ruokakauppapäivä.  Ja ruuanlaittopäivä. Ja … jne.

Joissakin alennusmyynneissä piti ihan vaan vanhasta tottumuksesta “piipahtaa” ja kun minua kiinnostaa kaikki  pihaan  ja puutarhaan liittyvä  tietää vanhastaan kuinka siinä käy. Tällä kertaa käyttäydyin kyllä maltillisesti ja “kirvelevin sydämin” torjuin houkutukset. Lähes kaikki.

Ylhäällä kuvissa on tämän kertaiset ostokseni. Peltiruukkuja ostin 3 kpl Jyskistä a´5 euroa. Ovat todella keveitä ja käyttökelpoisia mökillä. Yhteen laitoin krysanteemin ja se on nyt meidän ovenpielessä. Krysanteemi oli jo ostettaessa henkihievereissään, muoviin pakattuna ja uloimmat kukat ja oksat homeisina lurpallaan. Ne kaikki piti leikata pois. Olin kyllä kaupassa tutkivinani sen tuoreuden, mutta kun ne kaikki ovat tiukasti muoviin käärittyjä, en kehdannut alkaa niitä siellä purkamaan.  Enää en tälle vuodelle osta yhtään muoviin käärittyä kukkaa josta ei näe kunnolla sen kuntoa.

Toivottavasti tuo ovenpielen krysanteemi virkoaa ja puhkeaa kukkaan, siinä on paljon nuppuja ja vettä ja vähän ravinnettakin annoin sille hädissäni.

Kuvat on otettu Olympus SP 550 UZ -kameralla. Pitkästä aikaa kokeilin vanhaa Olympustani ja totesin sen hävyttömän hitaaksi. Onkohan se vanhuuden heikkoutta vai ainako se on tuollainen lerppu ollut? Lisäksi kuvat kohisevat mielestäni liikaa. Täytyy ottaa kamera mökille mukaan ja kokeilla sitä siellä erilaisissa valotusolosuhteissa vieläkö se on käyttökelpoinen.

Viikko alkaa sateen merkeissä. Tälle kesälle tyypillisiä rankkasadekuuroja on sääennusteen  mukaan tiedossa iltapäivään asti, joten pysyttelemme kaupungissa. Kun sade lakkaa viuhahdamme maalaismaisemaan, se ei vie kuin reilun puoli tuntia ja on yksi lyhyen mökkimatkan hyviä puolia.

Nyt olisi aikaa käydä mokkulakaupassa keskustelemassa mokkulani käyttäytymisestä. Se on luvattoman hidas, suorastaan käyttökelvoton mökkioloissa vaikka kaikkialla muualla sen toiminta on ihan tyydyttävää.  Kuten olen tainnut mainitakin: vuoden vaihteessa tämä sopimus on katkolla joten siihen asti kitkutellaan ja sitten, jos on aiheellista,  vaihdetaan operaattoria.  Voihan olla ettei operaattorin vaihto paranna asiaa, mutta sitä tässä nyt selvitellään.

Hiukset ja koko hahmo alkaa olla kesäterässä. Asialle pitäisi tehdä jotain. Ajattelin vaihtaa kampaajaa ja nyt pitäisi löytää uusi kampaaja ja myös uusi muoto hiuksille. Niitä pitää lyhentää reilusti, sillä en jaksa väkertää pitkien hiusten kanssa kesäkuumalla tai mökillä saunoessa.

Hiukset ovat naisellinen ongelma: ne ovat aina liian lyhyet tai liian pitkät, liian kiharat tai liian suorat, liian ohuet tai liian paksut, liian lättänät tai liian tuuheat, liian värittömät tai liian värikkäät ja …….. Kuten näkyy, vaikea on tämä naisen elämä : )!

Kuvassa on vähän lavastettua aamuista mökkitunnelmaa. Aamukahvi mökillä juodaan mukista eikä ruusukuppeja käytetä kuin joskus satunnaisesti.  Romanttiset ruusukupit olen heräteostanut joskus vuosia sitten kun olivat sopivasti tyrkyllä. Epäilemättä voi sanoa: ihanaa turhuutta.

Kotimme on rauhallisella alueella, jossa on lähinnä pientaloja ja asukkaat vähän iäkkäämpää väkeä. Lapsia tällä alueella on vain joitakin, ihan pieniä, jotka leikkivät vanhempiensa kanssa lähipuistossa. Tässä on tuudittauduttu salakavalan petolliseen turvallisuuden tunteeseen: on ovipuhelimet sun muut vempaimet ja siitä huolimatta rosvot ovat päässeet yllättämään taloyhtiömme varastotiloissa.

Meiltä ei tällä kertaa viety mitään , mutta siinä kai on ollut enemmän tuuria kuin muita syitä mukana.

Inhoan tuota varastelevaa, kaiken tielleen sattuvan rikkovaa, mölyävää ja paikkoja töhrivää nuorisoporukkaa. En voi käsittää mistä sellainen hävitysvimma kumpuaa. Tekisi mieleni alkaa saarnata kuin Myrskylän Nina, mutta koetan rajoittaa. Tosiasia on kuitenkin ettei kotikasvatuksen vaikutusta nuorison käyttäytymiseen voi eikä saa vähätellä. Vanhemmilla on  vastuu kakaroistaan, heidän tehtävänsä on ensisijaisesti kertoa lapsilleen mikä on oikein, mikä väärin, ja ohjata heitä oikealla tielle jne…. Välillä näyttää kyllä  että joillekin vanhemmille kasvatustapahtuma sekä lasten että koirien osalta on ylipääsemättömän vaikeaa.

Loppukesän pimeät illat ja yöt ovat pelottavaa aikaa nyt kun katuvaloja käytetään säästeliäästi. Ei todellakaan tee mieli “kylille” pimeällä. Kaiken maailman hiippareille tämä loppukesän aika on mitä otollisin hämäriin  puuhiinsa  jotka eivät kestä päivänvaloa.

Eikö noita katuvaloja voisi sammuttaa joka toisen tai kolmannen, täyspimeyttä on vaikea ymmärtää. Säästöjen nimissähän sekin tehdään kuten monta muutakin yksilön kannalta elämää hankaloittavaa asiaa. Kaupungin asukkaiden mielipiteistä ei tässä säästöhuumassa välitä kukaan.

Ei niin.

No jaa, ehkä tuo otsikko on hiukan harhaan johtava, sillä Nella-neidin kanssa ostoksista ei kaikistellen meinaa tulla yhtään mitään. Mutta jotain saimme sentään hankittua ja hauskaakin oli.

Kukkia kävimme katsomassa lähipuutarhalla. Lähinnä kesäkukat olivat mielessä ja niitä alkaa ollakin tarjolla  laidasta laitaan.  Ne on ne kaksi köynnöstä joita en ole enää vuosiin kasvattanut siemenestä vaan ostanut hyväkuntoisena taimena. Eli keijunmekko ja mustasilmäsusanna.

Näiden taimien hinnoittelu onkin sitten mielenkiintoinen juttu.  Kohta kannattaa alkaa itse kasvattaa nämä joka kesäiset ihanuudet, ne kun käyvät vuosi vuodelta “arvokkaammiksi”. Kalleimmat taimet, joskin erittäin hyvinvoivat ja kookkaat,  olivat torilla 7 euroa. Sama puutarhalla parhaimmillaan 8 euroa ja olipa pienehköjä taimia tarjolla jossakin jopa 5 eurolla! Lisäksi kelloköynnös ja vaula olivat myös tuon 7 euroa.  Kallista on, sanoisin. (Mummonmarkka-aikaa en viitsi tässä yhteydessä edes ajatella).

Robbarista en ole ostanut taimia aikoihin, mutta kävimmepä sielläkin tällä reissulla katsastamassa puutarhaosaston valikoimaa. Se yllätti. Siellä oli tuoreet, tod.näköisesti  juuri tulleet, kesäkukkataimet ja samaiset  susannat ja keijunmekotkin hintavertailun halvimmat,  alle 4 euroa, ja taimet olivat ihan kohtuullisen kokoiset. Ei mitään yhden siemenen versioita. Edullisimmat tänä vuonna näkemäni.

Mielestäni kesäkukkien hintoja kannattaa vertailla. Hintahaitari on laaja eikä kallein ole tässäkään tapauksessa aina parasta ja laadukkainta. Parhaimmillaan pienellä vaivannäöllä  kesäkukkien hankinnoissa saattaa säästää kymmeniä euroja, mikä ei ole lainkaan hassumpaa melkein “kertakäyttökukkasten” ollessa kysymyksessä.

Mökillä kukkii tuomi. Kukinnan ajankohta  yllättää joka vuosi. Taas tuoksuu koko tienoo vienosti tuomenkukille ja jo kukinnan alussa mielessä käy sen lyhyys. Se on ohi ennen kuin huomaakaan.

Myös kaupungissa makuuhuoneen ikkunan alla kukkii ikivanha, iso tuomi. Se on täynnä tuoksuvia kukkia ja nuuskuttelenkin sitä ikkunan raosta mennen tullen.

Tulimme eilen mökiltä. Kiirehdimme jotta ehtisin hakea kirjastosta varaamani kirja, mutta pahus - se oli kiinni. Suljettu jo klo 15:00. Kiinni oli myös koko kaupunki: monet keskikaupungin liikkeet olivat sulkeneet hyvissä ajoin jotta paikalliset yrittäjät ehtivät helatorstain viettoon mökeilleen!? Ero Lahteen, josta juuri tulimme, on aivan valtava. Lahdessa oli “täysi tohina” päällä, liikkeet auki, ihmisiä ja autoja satamäärin joka paikassa - kesäviikonloputhan ovat parasta myyntiaikaa valveutuneille yrittäjille!

Pienistä puutteista huolimatta pikkukaupungin tunnelmassa on taikaa (varsinkin kesäisin), se on niin kovin erilaista kuin esim. mainitsemani Lahden hektinen hälinä. Iltapäivisin kesäisen pienen kaupungin tunnelma on kiiretön ja varsinkin tässä elämänvaiheessa paras mahdollinen valinta.

Eipä anneta pienten pettymysten pilata tunnelmaa. Laitan tähän muutaman kesäisen runon, joita olen viime aikoina lukenut. Molemmat ovat Eino Leinoa.

OMENAPUU

Mun onneni kukkii kuin omenapuu
kevät-öissä valoisissa,
kun kuusten latvat ne punertuu
ja immet on unelmissa.

Ne yöt pari ympäri helluntain,
ne yöt on suuret ja syvät,
ja silloin jos ei tule tuuli vain,
niin kypsyvät heelmät hyvät.

Oi, antaos taivas tyyntä nyt,
jos sitten annatkin muuta!
Oi, varjele, Luojani vakainen,
nyt orvon omenapuuta!

SUVI-ILLAN VIENO TUULI

Suvi -illan vieno tuuli
huokaa vuoren alta,
hongikon polkua hopeoipi
kuuhut taivahalta.

Hiljaa huojuu korven honka,
kaukana käkö kukkuu,
vaieten astuu vaeltaja,
mielen murhe nukkuu.

Kevääseen ja kesään lataa niin paljon odotuksia ja erilaisia suunnitelmia, että tarkemmin ajatellen niitä kaikkia ei ehdi millään kesän aikana toteuttaa.

Yllättävät esteetkin olisi otettava huomioon, kuten nyt miehen flunssa. Se iski aivan yllättäen ja sitä tässä nyt podetaan yhdessä. Minä tosin vain henkisenä tukena. Mökille ei ole menemistä ennen kuin hänen olonsa kohenee, siellä hän ei pysy paikallaan eikä varsinkaan erossa pihatöistä. Se on nähty.

Meidän pikkuneitikin on kuumeessa. Kuume nousi iltapäivällä, varoittamatta, neljäänkymmeneen asteeseen  ja on aiheuttanut ylimääräistä vipinää myös meikäläisen kinttuissa.  Apteekissa piti käydä roppeja ostamassa ja samalla reissulla päätin hankkia korva/otsakuumemittarin, josta on puhuttu aiemmin. Vanhanmallisella kun on hankalaa mitata kuume noin pieneltä, mutta herranjestas mikä hinta! Henkinen toipuminen moisesta vie vähintään viikon-pari. Kaikkeen me mummit taivutaankin.

Siinä välissä olen lukenut vapun ajan lehtiä jotka jäivät vappuhässäkässä vähemmälle lukemiselle. Selaillut hankkimaani runokirjaa (Irina Björkmanin ja Heidi Kantalan toimittamaa Muista runolla) ja varannut kirjastosta Scott Kelbyn kirjan Photoshop CS : edistynyt käyttö. Se on muutaman vuoden takainen (2004), mutta sisältö ei ole vanhentunut.

Kun vielä blogeja, joita on pari-kolme, pitäisi päivittää ja kuvasivuja yrittää pitää ajan tasalla, tuntuu joskus ettei aika riitä kaikkeen. Tunnenkin olevani etuoikeutettu kun ns. oikeat työt eivät pahemmin häiritse puuhasteluani näiden harrastusteni parissa.

Kuvista olisikin juttua vaikka kuinka, mutta jääköön tunnemmaksi. Kuvatoimistoista on jonkinmoisia kokemuksia, samoin monenmoisesta halukkuudesta kuvieni kaupalliseen käyttöön - ilmaiseksi tietenkin.

Leppäkerttumakro tuolla postauksen alussa on yksi viime kesän suosikkikuvistani. (Canon EOS 450 D) Tuskin maltan odottaa, että pääsen kamerani kanssa taas luontoon kuvaamaan.

Nyt saavat  kaapit kyytiä. Kevättä alkaa olla rinnassa ja talven pölyt ja ylimääräiset, käyttämättömät tavarat/vaatteet pitäisi viedä kierrätykseen.

Ongelmana on vain ettei meillä päin ole kunnollista kierrätyskeskusta. Yhdenlainen viritelmä on kyllä olemassa, mutta sinne ei voi viedä esim. vaatteita ollenkaan. Se on muutoinkin pieni, ahdas ja tunkkainen eikä se siten ole erikoisemmin asiakkaita houkutteleva paikka. Tilan puute - sanovat. Ja rahan.

Pääkaupunkiseudulta jäin kaipaamaan monia asioita. Espoon Kierrätyskeskus on yksi sellainen. Se on avara, siisti ja kaikin puolin edustuskelpoinen tarpeettomaksi käyneen tavaran myynti/ostospaikka.  Sieltä löytyy kaikkea mahdollista harrastusvälineistä huonekaluihin - ja kaikki hyväkuntoisia. Pari vuotta sitten ostin esim. murkulle lähes käyttämättömät rullaluistimet kymmenellä eurolla, niiden normaalihinta kaupassa olisi ollut 100-150 euroa! Hyvin ovat asiansa ajaneet sen aikansa kun jalkaan mahtuivat. Muuton yhteydessä myös veimme sinne paljon käyttökelpoista tavaraa ja vastaavasti löysimme joitakin juttuja esim. mökille. Samoin kirjoja siellä on valtavat kokoelmat laidasta laitaan. Se on, etten sanoisi, paljon “kirjoja kuluttavan” henkilön paratiisi. Eurolla - parilla sieltä löytää ihan käypästä lukemista ja joskus olen löytänyt sieltä “aarteitakin”. Vanhoja keittokirjoja ja runokirjoja joiden sisältöä  ei ole ajan hammas päässyt pilaamaan  - päinvastoin.

Vastaavanlaista tavaroiden kierrätyspaikkaa suosittelisin  Suomen jokaiseen “niemeen ja notkelmaan”, varsinkin näinä ankeina aikoina sellaisilla olisi käyttöä muidenkin kuin opiskelijoiden,   nuorten ja nuorenmielisten keskuudessa. Tähän kannattaisi kuntien ja kaupunkien satsata.

Mietin nyt nyssyköitteni kanssa mihin ne veisin - pitääkö lähteä käymään “kotimaisemissa” Espoossa vai löytyisikö lähempää sopivaa paikkaa? Roskiin en kuitenkaan ihan käyttökelpoista tavaraa kehtaisi laittaa.

Kaikki kuvat ovat Espoon kierrätyskeskuksesta. Otettu pikkupokkarilla Canon PS 640.

… häiritsevät. Ja vanhan sanonnan mukaan myös rasittavat eniten. Vanha totuus on käynyt kohdallani toteen viime viikkojen aikana henk.koht. kun en vain saa mitään aikaiseksi.

Nyt olen lorvaillut koko viikon lukemalla ja musiikkia kuuntelemalla. Siinä ohessa olen katsonut MM-kisoja telkkarista ja tunnustaa täytyy että sen lisäksi hömppääkin on tullut katsottua.

Paperitöitä olisi tarjolla ja muuta “kivaa” joten jostain pitäisi saada puhtia tähän saamattomaan olotilaan. Olo on kuin turvonneella rönsynpäällä. (”turvonnut rönsynpää” on murkkuna tyttökaverini kanssa keksitty määritelmä tällaisesta psyykkis-fyysisestä epämääräisen saamattomasta olotilasta. Kun olo on kuin turvonnut rönsynpää asia ei enempiä selityksiä kaipaa.)

Sain sentään käytyä kampaajalla. Hiuksista lähti 15 senttiä ja olo on hiusten suhteen kevyt ja “tyttömäinen”.  Kevyt ja tyttömäinen olo siis loppuu hiuksiin muualle tähän bodyyn sitä ei tunnu riittävän.

Ajatuksia kyllä on, niitä tulee ja menee tiuhaan tahtiin. Hallituksen eläkepolitiikka rasittaa ajatuselimiäni, elvytys, veropolitiikka  ja siihen valtion lainanotto ihmetyttää, samoin kokoomuksen nappulaliigan kapakkakierrokset, joilla on tarkoitus astua alas kansan pariin ääniä kalastelemaan. Voi, voi. Ei kai mennä halpaan?

Eläkeuudistus on kuolleena syntynyt ajatus - se ei tule toimimaan. Eikä sillä ole tähän lamaan elvyttävää vaikutustakaan, senhän sanoo maalaisjärkikin. Ei ole kumma että eduskunta, työmarkkinat ja kansa  ärähti!  Miten kehtaavat moista ehdottaakin?

Eurovaalitkin panevat ajattelemaan kun puolueet, ministerit ja kansanedustajat joilla on edes  jonkinmoista kokemusta poliittisesta vaikuttamisesta ja -toiminnasta eivät halua asettua euroehdokkaaksi. Puolueet esittävät sinne aivan kokemattomia  julkkiksia joilla useimmilla ei ole politiikan teosta minkäänlaista kokemusta. Se on suorastaan vastuutonta toimintaa puolueiden taholta.

Ei ole ihme, että yks jos toinenkin tuttavani kertoo olevansa aivan kyllästynyt tämän hallituksen toimintaan, puheisiin ja elvytyksiin.

Jouluruusu kukki noin kaksi kuukautta, koko joulun ajan aivan kiitettävästi. Joulun jälkeen se ilmi selvästi päätti että nyt riittää. Lehdet alkoivat kuivua ja kukinta kävi kituseksi. Leikkelin sitten kuivimmat lehdet pois ja saatoin vain toivoa parasta.

Vaihdoin sille purkkiakin  ja sain siihen uutta elämää - hetkeksi. Noissa kuvissa näkyy että yritystä uuteen kukintaan olisi, mutta se ei vaan jaksa. Tänään kaikki lehdet ja nuput ovat poissa, vain yhdestä, hennosta,  noin sentin korkuisesta vihreästä lehdestä voi päätellä siinä olevan vielä elämää.

Nyt en sitten tiedä kuinka sitä pitäisi hoitaa. Kastellako reilusti vaiko antaa niukasti vettä? Entä sitten valoa ja lämpöä vai viihtyisikö se viileämmässä. En tiedä miten tämän yksilön kanssa käy - ehkä yritän pitää sen kevääseen ja istutan  juurakon myöhemmin mökille muiden kaltaistensa joukkoon. Katson sitten mitä siitä tulee vai tuleeko mitään.

Ulkona, lasitetulla parvekkeella on myös kaksi syksyllä mökiltä koemielessä tuotua jouluruusua talvehtimassa.  Siellä ne ovat viihtyneet olosuhteisiin nähden oikein hyvin. Toisessa ei ole elon merkkejä, mutta toinen pukkaa nuppua joka kasvaa ihan silmissä. Saapa nähdä kukkiiko se ihan oikein jossakin vaiheessa!

Parvekkeen Jouluruusu nuppullaan.

Enpä olisi uskonut kuinka vaikea kasvatettava jouluruusu voikaan olla. Se olisi tosi kaunis ja pitkään kukkiva huonekasvi, kun/jos sitä vain osaisi oikein hoitaa.  Kesän tullen nähdään kuinka mökillä olevat jouluruusuni ovat menestyneet talven yli  ja sen, onko niitä yhtään helpompi hoitaa ulkona, puutarhassa. Sanotaan, että harjoitus tekee mestarin, joten ehkä tämä kukkien kasvatuskin alkaa jossakin vaiheessa sujua?

Sauna on lämpiämässä ja ilta vasta alullaan. Rakastan näitä rauhallisia lauantai-iltoja kotona, kun ei ole kiire minnekään ja saa olla kuin ellun kana omissa oloissaan. Kuunnella musiikkia, lueskella ja katsoa Selviytyjiä tekkarista. Mahdollisuuksieni mukaan olen katsonut varmaankin kaikki  Selviytyjien tuotantokaudet ja yhä edelleenkin jaksan innostua ohjelmasta. Eikä edes hävetä yhtään!

Sain sitten vihdoinkin kirjastosta Sofi Oksasen Puhdistuksen ja Juha Seppälän, myös Finlandia-ehdokkaana olleen kirjan, Paholaisen haarukka. Sofin olen jo lähes lukenut ja kirja on vaikuttava. Puhdistuksen suhteen olin ennakkoon asennoitunut tylsän taiteelliseen kerrontaan Viron historiasta kaikkinen karmeuksineen, mutta nimenomaan kirjoitustyyli, tapa kertoa tuo todellisuuteen perustuva tarina, yllätti positiivisesti.

Onko teos kahden huomattavan kirjallisuuspalkinnon arvoinen, sitä en käy tässä ruotimaan. Kirjakaupassa tädit juttelivat aiheesta kiihkeään sävyyn. Runeberg-palkinto kuului heidän mielestään olevan jo liikaa ja ennenkuulumatonta myöntää jo kerran vuoden aikana palkitulle kirjailijalle.

Pahus, puhelin. Tuli taas kiirus! Tässä välissä piti hoitaa puhelu ja sauna odottaa siellä lämpöineen, joten Selviytyjät pitänee taltioida ja katsoa vähän myöhemmin.