Jou 01 2009
Me käymme joulun viettohon

Joulu alkaa olla jo ovella ja stressinhallinnalla olisi nyt käyttöä. Vaikka olenkin sitä mieltä että jouluhössötys on, ainakin meikäläisellä, korvien välissä. Kyllä vähemmälläkin jouluhössötyksellä pärjää ja voi jopa saada ihan kelvollisen joulun aikaan.
Leipomukset, ne mitä olen ajatellut tänä vuonna tehdä, on tehty ja nyt on mielessä vielä itse tehtyjen suklaaherkkujen teko. Tryffelit kuuluvat jouluun ja ne käyvät myös tuliaisiksi joulun ajan vierailuilla tai joulutervehdykseksi ystäville.
Kuumenna kerma kattilassa ja anna kiehua noin 5 minuuttia. Ota kattila liedeltä ja lisää sokeri, paloiteltu suklaa ja pehmeä voi nokareina. Sekoita tasaiseksi ja lisää viimeiseksi konjakki. Kaada seos kulhoon ja anna jäähtyä kylmässä, mieluiten yön yli. Muotoile kahden lusikan avulla seoksesta tryffeleitä (kasta lusikat öljyyn, mikäli seos tuntuu tarttuvalta). Nostele tryffelit leivinpaperin päälle työlaudalle ja anna pakastua muutaman tunnin ajan. Sulata kuorrutussuklaa ja öljy varovasti vesihauteessa, älä anna veden kiehua. Kasta tryffelit sulaan suklaaseen haarukan avulla. Nosta jäähtymään viileään. Kun suklaa on kovettunut, pyöritä makeiset kaakaojauheessa lautasella. Säilytä tryffelit pakastimessa ja laita makeisvuokiin juuri ennen tarjoilua.
Me käymme joulun viettohon
taas kuusin, kynttilöin.
Puun vihreen oksat kiedomme
me hopein, kultavöin,
vaan muistammeko lapsen sen,
mi taivaisen tuo kirkkauden?
Me käymme joulun viettohon
niin maisin miettehin,
nuo rikkaan täyttää aatokset,
ja mielen köyhänkin:
Suun ruoka, juoma, meno muu.
Laps’ hankeen hukkuu, unhoittuu.
Turhuuden turhuus kaikki on,
niin turhaa touhu tää;
me kylmin käymme sydämin,
laps’ sivuun vain jos jää.
Me lahjat jaamme runsahat,
Laps’ —tyhjät kätes ihanat.
Oi ystävät, jos myöskin me
kuin tietäjämme nuo
veisimme kullan, mirhamin
tuon rakkaan lapsen luo,
niin meille joulu maallinen
ois alku joulun taivaisen.
SYLVIAN JOULULAULU
Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan
joulu joutui jo rintoihinkin.
Ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan
jo pirtteihin pienoisihin.
Mut ylhäällä orressa vielä on vain
se häkki mi sulkee mun sirkuttajain,
ja vaiennut vaikerrus on vankilan;
oi, murheita muistaa ken vois laulajan!
Miss’ sypressit tuoksuu nyt talvellakin,
istun oksalla uljaimman puun,
miss’ siintääpi veet, viini on vaahtovin
ja sää aina kuin toukokuun.
Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään,
ah’ tää kaikki hurmaa ja huumaapi pään,
ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi,
sen runsaammat riemut ken kertoilla voi!
Sä tähdistä kirkkain, nyt loisteesi luo
sinne Suomeeni kaukaisehen!
Ja sitten kun sammuu sun tuikkeesi tuo,
sä siunaa se maa muistojen!
Sen vertaista toista en mistään ma saa,
on armain ja kallein mull’ ain’ Suomenmaa!
Ja kiitosta sen laulu soi Sylvian
ja soi aina lauluista sointuisimman.
YouTube: Tapani Kansa - Sylvian joululaulu
TAAS KAIKKI KAUNIIT MUISTOT
Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehen:
lumivalkeat pellot, puistot ja juhla Jeesuksen.
Ani aikaisin puku parhain mun ylleni puettiin.
Oli kirkossa oltu varhain, nyt sanaa luettiin.
Nyt kuului äidin ääni niin hartain paatoksin.
Hänen olkaansa nojasin pääni ja hiljaa kuuntelin.
Mitä ymmärsin, sit’ en tiedä, pyhätunnelman muistan vain.
Sitä milloinkaan ei viedä, ei ryöstetä sielustain.
Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehen:
lumivalkeat pellot, puistot ja juhla Jeesuksen.
MAA ON NIIN KAUNIS
Maa on niin kaunis,
kirkas Luojan taivas.
Ihana on sielujen toiviotie;
maailman kautta kuljemme laulain,
taivasta kohti matka vie.
Kiitävi aika,
vierähtävät vuodet,
miespolvet painuvat unholaan.
Kirkasna aina sielujen laulun
taivainen sointu säilyy vaan.
Enkelit ensin paimenille lauloi.
Sielusta sieluhun kaiku soi:
Kunnia Herran,
maassa nyt rauha,
kun Jeesus meille armon toi.
YouTube: Cantores Minores - Maa on niin kaunis
EN ETSI VALTAA LOISTOA
En etsi valtaa, loistoa,
en kaipaa kultaakaan,
mä pyydän taivaan valoa
ja rauhaa päälle maan.
Se joulu suo, mi onnen tuo
ja mielet nostaa Luojan luo.
Ei valtaa eikä kultaakaan,
vaan rauhaa päälle maan.
Suo mulle maja rauhaisa
ja lasten joulupuu,
Jumalan sanan valoa,
joss´ sieluin kirkastuu.
Tuo kotihin, nyt pieneenkin,
nyt joulujuhla suloisin,
Jumalan sanan valoa
ja mieltä jaloa.
Luo köyhän niinkuin rikkahan
saa, joulu ihana!
Pimeytehen maailman
tuo taivaan valoa!
Sua halajan, sua odotan,
sä Herra maan ja taivahan.
Nyt köyhän niinkuin rikkaan luo
suloinen joulus tuo!
YouTube: Rajaton - En Etsi Valtaa Loistoa




















