Omat jutut

Helmikuun teema on ystävyys. Ystävänpäivärunot ovat usein liian mahtipontisia minun makuuni, laitan tähän kuitenkin muutaman, joita olen joskus käyttänyt.

Venäläisen trubaduurin Vladimir Vysotskin Ystävän laulu yksi parhaita aiheesta tehtyjä. Juha Vainion tekemissä suomen kielissä sanoissa on sanottu kaikki oleellinen. Olen linkittänyt sen aiemminkin, mutta se sietää kyllä useammankin kuuntelukerran.
Arja Saijonmaa - Ystävän laulu (1983)

Ystävän laulu - sanat:

Mistä tunnet sä ystävän,
onko oikea sulle hän.
Anna meren se selvittää,
kuka viereesi jää.
Ja jos silloin kuin myrsky soi,
vain sun kumppanis vaikeroi,
vene lähimpään rantaan vie.
Jääköön pois mikä lie.

Mistä tunnet sä ystävän,
onko oikea sulle hän.
Anna tunturin selvittää,
kuka viereesi jää.
Kun on kaukana kaikki muu,
ja kun päättyvät pitkospuut,
kuka rinnallas ruikuttaa,
takaisin mennä saa.

Mistä tunnet sä ystävän,
onko oikea sulle hän.
Ajat ankeimmat selvittää,
kuka viereesi jää.
Kun on sinulla vaikeaa,
ja kun tarvitset auttajaa,
silloin ystävyys punnitaan,
menee muut menojaan.

Siitä tunnet sä ystävän,
kun on vierelläs vielä hän,
turhat tuttavat luotas ois,
hävinneet pian pois.

Vladimir Visotsky, suomennos Juha Vainio

Kauppojen aukioloajat nousevat vähän väliä päivänpolttaviksi puheenaiheiksi sekä yksityisissä keskusteluissa että myös julkisuudessa. On käsittämätöntä kuinka vaikea tästä asiasta on päästä yhteisymmärrykseen esim. hallituksen piirissä. Väistämättä tulee mieleen ettei kansaa kuunnella tässäkään asiassa, vaikka kuluttajien mielipide kauppojen aukiolosta sunnuntaisin on kaikkien tiedossa. Kuinka se voi ollakin niin vaikea asia päätöksentekijöille.

Toinen näkökulma asiaan on tietysti kaupan työntekijöillä. Heistä vain muutama, jos kukaan, kannattaa ympärivuotista sunnuntaiaukioloa. Toisaalta se on ymmärrettävää, mutta onhan paljon muitakin ammattiryhmiä joissa sunnuntaityö on itsestään selvä asia ja sen pitäisi kyllä olla tiedossa jo ammattiin ryhtyessään.

Ja jos puhutaan sunnuntaityön haittaavan perheiden yhdessäoloa tms. miksi kaupan alalla työskentelevien pitäisi olla poikkeus muista sunnuntaisin töitä tekevistä? Heitähän on paljon eri aloilla: papit, poliisi, terveydenhuoltohenkilöstö, tehdastyöläiset, hotelli- ja ravintolatyöläiset, matkailun parissa työskentelevät, bussinkuljettajat, rautatievirkailijat, lentoemännät yms, kioskien henkilöstö jne.

Minä kyllä kannatan kauppakeskuksia ja ympärivuotista aukioloaikaa - taisin sen jo sanoakin. Ei tarvitse rämpiä sateessa tai pakkasessa ulkona vaan kaikki tarvittava löytyy saman katon alta, sekä päivittäistavarat että erikoistuotteetkin. Sitä paitsi, pikkubutiikit eivät pysty arkisinkaan kilpailemaan isojen kauppaketjujen kanssa hinnoilla eikä aina laadullakaan. Ja nehän ovat yksi tärkeimmistä ominaisuuksista kuluttajan kannalta.

Kannatan myös kirjastojen aukioloa sunnuntaisin kun ihmisillä olisi aikaa esim. kirjastossakäyntiin ja lukemiseen. Nykykäytännön mukaan jotkut kirjastot ovat suljettuna sunnuntain lisäksi myös lauantaisin.

Joulun jälkeen vanha mummimme on kysellyt vähintään kerran viikossa ovatko nyt kaupat auki sunnuntaina. Hän on tottunut, varsinkin kesäisin, kirkkoreissullaan hoitamaan myös ruokaostokset matkan varrella olevassa marketissa. Välillä pohdiskellaan minkä kokoinen se tai se kauppa on ja että voisiko se mahdollisesti olla auki sunnuntaisin. Nyt odotellaan toukokuuta, jolloin kaupat ovat taas kesän ajan auki myös sunnuntaisin. Sitten taas kesän jälkeen odotellaan marras- joulukuuta jotta päästään taas sunnuntaisin asioimaan ja vuoden alusta palataan sitten “normaaliin “päiväjärjestykseen” aukioloaikojen kanssa. Vähemmästäkin menee sekaisin niin mummot kuin nuoremmatkin.

Siitä huolimatta että en kannata hallituksen mallia eli laman torjumista ylenpalttisella (turhalla) kuluttamisella sanon kuitenkin että vapaa kauppojen aukiolo elävöittäisi viikonlopuiksi autioituvien kaupunkien ja kylien keskustat. Ihmiset liikkuisivat enemmän, kuluttaisivatkin ja siitä hyötyisivät päivittäistavarakauppojen lisäksi monet muut yritykset esim. kahvilat ja ravintolat ja miksei kuljetusyrityksetkin muun muassa.

Kuvassa on vuoden vaihteessa Lidlistä ostamani pyjama ensimmäisen pesun jälkeen. Se on siis ollut viikon käytössä ja kerran pesukoneessa. Laadusta ei tässä yhteydessä voi puhua, vaikka materiaali vaikuttikin alun alkaen hyvältä. Pyjama on ohutta flanellia (liiankin ohutta?) ja todella miellyttävä päällä. Juuri tuo pehmeä ohut puuvillakangas ja väri miellyttivät ostotilanteessa. Nyt vähän piruttaa kun saumat eivät kestä paria viikkoa enempää.

En löytänyt enää kuittia mistään joten on aika vaikea mennä kauppaan valittamaan - taidan kyllä ainakin mainita tästä kaupoilla käydessäni.

Käyn Lidlissä silloin tällöin ja olen sieltä ostanutkin ihan hyvälaatuisia paksuja sukkahousuja ja joskus T-paitoja jotka ovat kestäneet pesua muotoaan menettämättä, venymättä tai vanumatta ja olenkin ollut niihin ostoksiin tyytyväinen. Samaa odotin tältä pyjamalta, mikä ei ollut hintansa puolesta edes erikoisen edullinenkaan. No - sattuuhan sitä - oppia ikä kaikki.

Jysk´kin on sitten saatu kaupunkiin, tänään aamulla oli avajaiset. Kiva niin. Varsinkin kun kesä on edessä ja puutarha yms. mökkitavaraa aina tarvitaan. Suoraan sanoen niitä tulee ostettua vaikka ei aina niin tarpeeseenkaan. Huomenna täytyy käydä paikka tarkistamassa. Verhokangasta voisin samalla katsoa, vaikka ei sitä taida Jyskistä löytyä. Kankaan tulisi olla sellaista kaunista, hyvää ja edullista! Sitä kun tarvitaan reilut 15 metriä ja mitä olen tähän mennessä katsellut verhokankaiden keskihinta halvimmastakin päästä on noin 20-25 €/m. Eipä juurikaan naurata.

Runo: Anna-Mari Kaskinen

Tämä kirjoitus on blogistani 17.01.2008, eli viime vuoden tammikuulta, jolloin Viimeiset sanani-ohjelma oli suunnitteluvaiheessa.

Olen vanhanaikainen ja kukkahattutäti, jos niin halutaan sanoa. Myönnän heti alkuun ajatusmaailmani rajallisuuden.

Mitä mahtavat vielä keksiä?

*****
Edit 25.01.2009

Viimeisten tietojen mukaan nyt on käymässä niin, että ohjelma ei valmistukaan aikataulun mukaan. TV-sarjan alku myöhästyy. Sitä ei esitetä tänä vuonna, eikä välttämättä ensi vuonnakaan tai sen jälkeen…

Vasta yksi ohjelmassa esiintynyt henkilö on kuollut, kaksi on melkein kuolleita ja kolme pitää vielä löytää. Kuullostaa kauhealta. Ohjelman tekijät tietenkin puolustelevat näkemyksiään, mutta en lie ainoa joka ei tällaista “tirkistelyä” halua ymmärtää.

Isäni menehtyi noin kymmenen vuotta sitten leikkauksen jälkeiseen monielinvaurioon. Olin hänen luonaan teho-osastolla viimeisinä hetkinä enkä todellakaan olisi halunnut siihen tilanteeseen ylimääräisiä ihmisiä häärimään ympärillämme. Puhumattakaan TV kameroista ja toimittajista.

Olisivatkohan ohjelman tekijät valmiita värväämään omaisiaan tähän ohjelmaan?

Albinoni: Adagio in G Minor

Sosiaalidemokraattien naiset ovat viime aikoina innostuneet meikeistä, kullasta ja kimmalluksesta=glamourista. Sen sijaan että meikkailisivat ja koristautuisivat tyttömäiseen tapaan kotona, he poseeraavat innokkaasti meikattuina ja enemmän tai vähemmän vaatetettuina lehtien palstoilla. Jossakin määrin ehkä vastoin kuvaa mikä meillä on työväenaatetta edustavien naisen ajatusmaailmasta ja ulkoisesta olemuksesta. Väistämättä tulee mieleen, että tässä painotetaan asioita väärästä päästä. Epätoivoissaanko moiseen ovat ryhtyneet vai onko kysymyksessä vain useimmille naisille tyypillinen turhamaisuus? Prinsessaleikit?

Jo Arja Alho harrasti näitä pukuleikkejä aikoinaan ja nyt tuskin on selvitty puheenjohtaja Jutta Urpilaisen vuodenvaihteessa julkaistujen verkkosukkakuvien aiheuttamasta kohusta kun toinen, tällä kertaa varapuheenjohta Maria Guzenina-Richardson keikistelee Saran kannessa. Henkilökuvaakin on selvitetty lehden sisäsivuilla viiden kuvan ja kahdeksan (!) sivun verran. Kieltämättä henkilökuva voisi olla asiallisempikin.

Tässä voi hyvällä syyllä todeta että pelisilmää ei näillä typyköillä ole - ei sitten lainkaan. Tilannetajusta puhumattakaan.

Suomi on lamassa. Lomautettuja ja irtisanottuja ei näiden “työläisnaisten” glamouria tihkuvat poseeraukset varmaankaan lämmitä. Stailauksella ei lama-asiaa hoideta vaan varsinkin näiden naisten, jos kenen, tulisi jo virkansakin puolesta kääriä hihat ja alkaa töihin ihan puolueen edun vuoksi. Kaikki merkit viittaavat siihen, että seuraavissa vaaleissa sosiaalidemokraateille tulee rökäletappio, jos kiiltokuvat ovat ainoa viesti taantuman lamauttamille äänestäjille, eikä puolueen johdolla ei ole muuta sanottavaa kansalle. Ihan asiallista asiaa pitäisi nyt keksiä - ja sukkelaan.

Jos asian vääntää vielä rautalangasta: Mikä sopii rivijäsenille ei välttämättä ole soveliasta puolueen johtohahmoille - siitä tässä on kysymys. Kuvissa sinänsä ei ole mitään vikaa, edes verkkosukat eivät häiritse mielenrauhaani, näitä stailausleikkejähän nähdään naistenlehdissä viikoittain joten mitenkään ainulaatuisesta ilmiöstä ei tässä ole kysymys.

Tässä lisää työläisnaisia, räppiä presidentinvaalin aikaan.

Viime tiistaina katsoin televisiosta Yhdysvaltain uuden presidentin jättimäisiä virkaanastujaisjuhlallisuuksia. Presidentin vaihtuminen vaikuttaa koko maailman tilanteeseen, niin ainakin uskovat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa. Hyvällä syyllä voi sanoa että uuden presidentin myötä alkoi uusi aikakausi ja uuden presidentin harteille onkin asetettu paljon paineita, toiveita ja unemiakin. Kansallisia, mutta myös kansainvälisiä. Tässä vaiheessa valitun presidentin suosiota ei ole syytä epäillä, niin paljon positiivista energiaa liittyi noihin juhlallisuuksiin.

On lie sanomattakin selvä ettei yksi mies muuta maailmaa päivässä eikä kahdessakaan, mutta uskon, että tuo asenne ja positiivisuus mikä välittyi television kautta olohuoneeseemme ei ole pelkkää harhaa. Ja uskon, että hänellä on, toisin kun edeltäjällään, vilpitön halu saattaa kansat rauhanomaiseen rinnakkaiseloon aseiden kalistelun sijaan.

Ei voi kun ihailla amerikkalaisten poliitikkojen esiintymistä tuossa tilanteessa ja yleensäkin. Kun vertaa sikäläisten poliitikkojen esiintymistä melkeinpä missä yhteydessä hyvänsä, esiintymisessä on sellaista rentoutta ja välittömyyttä jota ei voi kun ihailla. Tönkkösuolatut suomalaiset vetoavat aina pinnallisuuteen kun puhutaan amerikkalaisten ystävällisyydestä ja välittömyydestä, mutta siitä viis, kumman kaa tekisit yhteistyötä mieluimmin, tönkkösuolatun kankisuomalaisen tuppisuun vai rennon amerikkalisen? Ollaanpa Yhdysvalloista tai sen tähän astisesta politiikasta mitä mieltä hyvänsä, kyllä valinta kohdistuu rentoon amerikantyyliin.

Ihastuttavaa on myös se miten siellä kohdellaan puolisoa julkisissakin tilaisuuksissa ja TV:ssa, miljoonien silmäparien ristitulessa, on todella viehättävää. Vai onko kotisuomessa koskaan nähnyt vastaavaa? Amerikkalainen perheyhteys ja hellyydenosoitukset näyttävät luontevilta eikä lainkaan laskelmoiduilta tilannetta varten opetetuilta. Tämän Obaman voitto on tietysti laskettava miehessä asuvan luontevan karisman piikkiin, mutta ei muun perheen osuuttakaan pidä vähätellä. Tässä olisi suomalaisilla politiikoilla opettelemista.

Maailma tuntuu olevan aivan viturallaan! Vanhat arvot ja arvostukset on heitetty romukoppaan ja uusi sukupolvi on astunut kehiin. Odottaako meitä tämän myötä uusi uljas maailma sekä globaalisti että kansallisellakin tasolla. Ehkä pienet taantumat meillä ja muualla voikin pistää sukupolvenvaihdoksen piikkiin.

Eilen tuli TV:sta taas muutamia “makupaloja” euroviisuista! Vaikka olenkin jo parhaan euroviisuikäni ohittanut uskallan silti sanoa että eilen esitetyt kappaleet olivat karmeita. Luulisin ymmärtäväni mitä euroviisuissa haetaan mutta valitettavasti täytyy todeta että tähän asti kuulemani kaikki viisuehdokkaat ovat suorastaan hävettäviä hirvityksiä. Nolo juttu!

Tukiainen jaksaa hehkuttaa erinomaisuuttaan ja tyytyväisyyttään sekä ulkoiseen että sisäiseen kauneuteensa. Siinä meille on taas yksi turha julkkis entisten lisäksi. En sano enempää, ihmettelen vain hiljaa tykönäni.

Suomen kansan ikioma Ruusunenkaan ei malta pysyä pois julkisuudesta. Tämä ruususjuttu on aivan käsittämätön. Mitäkähän hän vielä keksii? Vanhasen harkintakyvystä ja muusta tähän aiheeseen liittyvästä voi olla montaa mieltä, mutta on myönnettävä että hirveän huono tuuri hänellä kävi tämän naisen suhteen. Vähän vaikuttaa että Ruusunen kerjää vaikeuksia itselleen, jokohan kohta ollaan taas oikeudessa, kansa kun ei oikein sulata hänen tapaansa roikkua julkisuudessa. - Että tämä kuvajuttu sattuikin juuri tähän saumaan, kun taannoinen “vuosisadan romanssi” alkaa häipyä ihmisten mielistä unholaan?

Ja sitten nämä vanhat isoisän ikäiset ukonkäppänät, jotka hehkuttavat tyttöystäviensä ja vaimojensa nuoruutta. Paljastavat puheillaan enemmän kuin ehkä haluaisivat. “Pojat” eivät tunnu kestävän ikäistään naisseuraa, nuoret naiset kun “ymmärtävät” heitä paremmin kuin ilkäisensä vanhat kääkät. En epäile lainkaan, syystä tai toisesta ymmärtävät varmasti aikansa ja sen jälkeen on ukkopahojen pärjättävä omillaan. Itse en kyllä huolisi nurkkiini kaksi kertaa vanhempaa ukonkörilästä, en sitten millään. Ja jos nämä poikamaiset ukkelit alkavat tehdä vielä nuoruuden huumassaan vielä lapsiakin - se, jos mikä on vastuutonta. Ei kai tarvitse sanoa miksi?

Ja mitä ulkoiseen “kauneuteen” tulee, ei vanha mies ole yhtään sen viehkompi edes silmämääräisesti arvioituna kuin vanha nainenkaan! Usein on jopa toisin päin.

Viikko on taas mennyt kuin siivillä, vaihtelevasti sekä sään että muunkin elämisen puolesta. Flunssa yrittää päälle koko ajan, joten olotila on ollut viikon ajan sellainen ollako vaiko eikö olla. Olen tehnyt monena päivänä lähtöä kirjastoon, mutta se on aina jäänyt muka kiirellisempien asioiden vuoksi. Kirjakaupoissakin olen ehtinyt vain pikaisesti pistäytyä. Sinne pitää päästä viimeistään huomenna, jos siellä nyt vielä olisi jotain mielenkiintoista jäljellä. Parhaat kirjat menevät heti alkuunsa, varsinkin kun pienten kirjakauppojen valikoimat eivät ole alun alkaenkaan kovin hääppöiset.

Minun kiinnostukseni kohteet ovat tällä erää sisustuskirjat, mökki- , piha- ja puutarhakirjat, kukat, sipulit ja siemenet, runokirjat, ajatelmat, elämänkerrat jne. Ruoka- ja keittokirjojakaan en voi vastustaa. Kaikki em. ovat normaalihinnoissa kalliinpuoleisia kirjoja ja joskus kirja-alesta voi löytää todellisia helmiä.

Kirjaston jonossa on Sofi Oksasen Finlandia - palkittu Puhdistus ja Juha Seppälän Paholaisen haarukka joten niiden kimppuun pääsen kun jaksan aikani odottaa. Varsinkin muuton jälkeen olen käyttänyt paljon kirjastoa, meillä on täällä uudessa kotikaupungissani aivan kohtalaisen hyvä kirjasto. Muuton yhteydessä tuskailin kirjojeni kanssa, niitä oli joka paikka pullollaan ja tilanpuute aiheutti “harmaita hiuksia”. Itse asiassa vieläkin taitaa olla joku pino tuolla nurkassa, lattialla, se pitäisi saada mahtumaan jonnekin… jossakin vaiheessa. Osa kirjoista on mökillä ja sinne niitä voisi tietenkin viedä, mutta kun jotkut kirjat ovat sellaisia että ne pitää olla lähellä. Koskaan ei voi tietää milloin mitäkin tarvitaan. - Sama koskee myös kirjaston kirjoja; on kirjoja joita voin lainata ja luettuani hyvillä mielin palauttaa ja sitten niitä jotka on pakko omistaa ja joihin palaa syystä tai toisesta aina uudelleen.

Tänään aion vain olla - en edes ajattele mitään. Kietoudun lämpimään shaaliin, vedän villasukat jalkoihin ja katson telkkaria, mitä sieltä nyt sattuu tulemaan; huuma tai hömppää ihan sama, otan laillisen punaviiniä ja lepään. Huomisella on omat murheensa- vai miten se oli…

Tänään kuuntelen esim. aariaa Bizet`n Helmenkalastajista: Nicolai Gedda “Je crois entendre encore”

Tämän ihanan aarian ovat laulaneet myös mm. Jussi Björling, Beniamino Gigli, Tino Rossi, Placido Domingo ja monet muut maailmankuulut laulajat. Kaikki löytyy YouTubesta, ainakin toistaiseksi.

Tänään kaupoilla käydessäni kiinnittyi huomioni Karton uuteen korttitelineeseen, kortti-ihmisiä kun olen, ja siinä olevien korttien ihastuttavaan värimaailmaan. Kortit osoittautuivat Raija Nokkalan persoonallisiksi töiksi ja tutustumisen arvoisiksi aiheineen, tyyleineen ja värimaailmoineen. Olisikin tehnyt mieleni kantaa koko teline kotiin. Postikortteja ei voi olla koskaan liikaa ja tosiharrastajat ovat innoissaan aina kun uusia korttitaiteilijoita ilmaantuu. Nämä kortit ovat ihania. Ihan kaikki.

Muita kortteja/korttitaiteilijoita on useita ja heistä omat suosikkini ovat mm : Lentävä lammas, Virpi Pekkala, Minna Immonen ja Inge Löök. Heidän uutuuksiaan odotan aina innolla. Yhtenä vuonna ostin ainoastaan ihania Virpi Pekkalan joulukortteja joita oli aikomus lähettää ystäville ja sukulaisille. Kävi niin etten raaskinut kaikkia lähettääkään pidin osan itselläni ja tuolla korttilaatikossa taitavat olla vieläkin. - Itse asiassa kauniille postimerkeille käy usein samalla tavalla pidän kauneimmat/harvinaisemmat itse ja käytän lähetyksissäni tavallisempia merkkejä.

Inge Löökin mummot ovat ihania - kaikesta päätellen osaavat ottaa elämän rennosti, jäykistelemäätä liikoja. Ja lämmin arkihuumori korteissa - se on se juttu. Virpi Pekkalan korteissa on usein myös aivan asian ytimeen osuvaa ironiaa ja huumoria josta pidän tosi paljon. Ihmettelen vain, miksi hänellä ei ole omia nettisivuja? Ei ainakaan kovin helposti löytyviä?

Postcrossing on kova sana tänä päivänä. Suomalaiset ovat innokkaasti mukana ja se onkin aivan loistava harrastus postikorttifriikeille - samanhenkisiä ystäviä löytyy maailman joka kolkalta. Eikä maksa kuin kortin ja postimaksun verran.

Tässä linkki Flickr postcrossing Galleriaan.

Ei kun mukaan vaan!